Nyt ollaan juurikin siinä tilanteessa, että tekee mieli lähteä jäille liikkumaan. Viikonloppuna jokunen kävi kurkistelemassa, että olisikohan Havuharjulta jo tehty latua ja aurattu luistelujäätä Hovimäkeen.
Rannassa jää kantoi, mutta ulkoilureittejä ei vielä ole tehty.
Nyt on siis oikea aika kerrata jäällä liikkumisen turvallisuusohjeet, joita Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) vuosittain jakaa. SUH:n ennakkotilastojen mukaan Suomessa hukkuu vuosittain keskimäärin 18 ihmistä jäihin vajoamisen seurauksena.
Paras turvavaruste on hengenpelastusliiton mukaan kaveri. Toinen voi hälyttää apua, vaikkei osaisi hätätilanteessa pelastaa. Ennen jäille lähtöä kannattaa myös kertoa läheisille, mihin on menossa.
Jään kantokyvystä kertoo virheetön teräsjää, jota pitäisi olla vähintään 10 senttiä yksin kulkevan aikuisen alla. Moottorikelkka ja mönkijä vaativat vähintään 15 senttiä.
Jäänaskalit kuuluvat kaulalle roikkumaan. Metallipäisellä jääsauvalla voi kulkiessa kokeilla jään kestävyyttä ja pillillä hälyttää apua. Hyvä olisi olla myös kännykkä saatavilla ja vaihtovaateet vesitiiviisti reppuun pakattuna, sekä heittoliina tai köysi sen sivutaskuun kiinnitettynä. Kuivapuku on jäällä liikkuvalle hyvä hankinta.
Kannattaa muistaa myös, että jää voi olla ympäristöään heikompaa virtaavan veden alueilla, kuten joissa, järvien kapeikoissa ja karikkojen päällä. Myös viemäreiden laskualueet, siltojen sekä laitureiden kupeet ja esimerkiksi kaislikot ovat riskipaikkoja.