Taltuttaako SoVo jälleen VehU:n?

0
Antti Korhonen (19) keräsi SoVon ja VehU:n edellisessä kohtaamisessa Tampereella neljä (2+2) tehopistettä.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Miesten Futsal-Liigassa Someron Voima päättää kolmen peräkkäisen kotiottelun putken lauantaina, jolloin monitoimitaloon saapuu vieraaksi tamperelainen Vehmaisten Urheilijat.

SoVo ja VehU ovat kohdanneet liigakentillä kahden viimeisen kauden aikana kolmesti ja kaikki pelit ovat päättyneet somerolaisvoittoon. Viime kauden molemmissa otteluissa SoVo oli tamperelaisia parempi maalein 5–2 ja kuluvan kauden ensimmäinen kohtaaminen Tampereella päättyi vierasvoittoon selkein 7–2 numeroin.

SoVolla on kuudella viimeisellä runkosarjakierroksella panoksena enää kamppailu sijoista neljä ja viisi. Tämä kahina käytäneen SoVon ja Turun Pallokerhon kesken, vaikka alapuolella olevista joukkueista Vieska Futsal onkin saanut kirivaihteen päälle, voittanut kuudesta viime pelistään viisi ja vankistanut asemaansa liigataulukon kuutossijalla.

VehU valahti viime viikonloppuna pudotuspeliviivan alapuolelle, eikä sillä ole karsintapaikkaan nähdenkään turvaväliä kuin kaksi pistettä, joten tamperelaisille lisäpinnat Somerolta tulisivat kovaan tarpeeseen.

Etenkin hyökkäystehoihin itä-Tampereen ylpeydelle on jäänyt kosolti toivomisen varaa, sillä VehU on sarjassa selvästi vähiten maaleja (31) tehnyt joukkue. Osumia on kertynyt melko tarkasti kahden maalin keskiarvotahdilla ottelua kohden, kun esimerkiksi SoVolla vastaava lukema lähentelee viittä.

VehU:n paras maalintekijä ja pistemies tähänastisella kaudella on ollut Topias Kaivola (7+3), jonka tehot oikeuttaisivat SoVon henkilökohtaisessa tilastossa vasta kuudenteen sijaan.