Salossa järjestetään keskiviikkona 29. tammikuuta työpaja Uskelan joen elinvoimaisuuden parantamiseksi osana Saaristomeri-ohjelmaa. Hankkeessa ovat mukana sekä Salon että Someron kaupungit.
– Työpajassa ideoidaan yhdessä eri sidosryhmien edustajien kanssa, millaisilla toimilla Uskelanjoen elinvoimaa ja vesien tilaa pystyttäisiin parantamaan ja mitä kaikkia haasteita siihen liittyy. Somero on mukana työskentelyssä, sillä Uskelanjoen valuma-alue ulottuu kaupungin rajojen sisäpuolelle. Terttilänjoen ja Rekijoen haarat kuuluvat Uskelanjokeen, samoin Mustjoki, johon kaupunki laskee hulevesiään, ympäristösihteeri Jonna Hostikka kertoo.
Hän sanoo kaiken vaikuttavan kaikkeen vesistön tilaa tarkasteltaessa. Uskelanjoki virtaa sekä maaseudun että kaupungin keskellä savimaissa ja on näin altis kuormittumaan monenlaisista lähteistä ennen kuin lopulta laskee Saaristomereen.
– Joki on luokiteltu olevan välttävä ekologiselta tilaltaan, joten ei se kovin hyvin menesty.
Tilaisuuden kohderyhmänä ovat erityisesti alueen maanomistajat, viljelijät, kuntien edustajat, yritykset, yhdistykset, kalataloustoimijat ja muut aiheesta kiinnostuneet yhteisöt. Saaristomeri-ohjelma tukee muun muassa kestävää maataloutta, vesistöjen tilaa edistäviä hankkeita sekä eri sidosryhmien välistä yhteistyötä.