Somerolaisille maahanmuuttajille toteutettiin viime vuoden lokakuussa työpaja, jossa kyseltiin näkökulmia kielen oppimiseen, vapaa-ajan toimintaan, koulutukseen ja työnhakuun. Vastauksia hyödynnettiin ja kaupunki teetti kokonaan oman Someron kaupungin näkökulma kotoutumisohjelmaan -dokumentin yhdessä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän kanssa. Dokumentin tarkoituksena on tukea maahanmuuttajille kohdistettujen palveluiden suunnittelua ja toteutusta. Keskiöön nousivat työllistymisen haasteet ja yhteistyö yritysten kanssa.
Somerolla asuvien maahanmuuttajien todetaan olevan motivoituneita työllistymään ja rakentamaan elämäänsä kaupungissa. Monet ovat ihastuneet paikkakuntaan ja seutuun. Tärkeää olisi huolehtia, että ihmiset pysyisivät Somerolla koulutuksen, työn ja yrittäjyyden avulla. Erityisenä kehittämisen kohteena dokumentissa esitetään työnantajien kanssa tehtävä yhteistyö, joka vaatii selkeitä rooleja, vastuita ja tarvittavia resursseja.
Kaupunki onkin pyrkinyt kehittämään maahanmuuttajien ja työnantajien yhteen saattamista ja yhteistyön lisäämistä erilaisin keinoin. Maahanmuuttajat ovat kertoneet tuntevansa huonosti paikallisia yrityksiä. Yrittäjille on muun muassa tarjottu mahdollisuutta osallistua hankkeeseen, jossa yhdessä kaupungin ja maahanmuuttajien kanssa etsittäisiin toimivia polkuja sekä työn antamiseen että tekemiseen. Tuleva Duunitreffit-tapahtuma tähtää tänä vuonna myös kaikille työnhakijoille avoimeksi tapahtumaksi aikaisemman nuorten kesätyöhaun lisäksi.
– Yhteistyöyrityksiä ei ole löytynyt. Meillä on kuitenkin tieto, että pätevää työvoimaa olisi saatavilla. Maahanmuuttajien kielitaitokin kohenee koko ajan ja kielen koulutusta tuetaan. Toivomme, että saisimme työllisyyden saralla enemmän tuloksia aikaiseksi, kaupungin elinkeinotoimen kehittämispäällikkö Antti Leino sanoo.
Maahanmuuttaneita on tuettu työnhaussa erilaisin täsmäkoulutuksin arjen digitaidoista, ansioluettelon laatimisesta ja omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistamisesta sekä yrittäjyydestä Suomessa. Laaditussa kotoutumisdokumentissa huomioidaan myös maahanmuuttajien tarve saada henkilökohtaista tukea. Kaupungilta olisi hyvä löytyä työntekijä antamaan henkilökohtaista tukea työnhaussa, tukien hakemisessa, koulutuspolun löytämisessä ja olemassa olevan osaamisen tunnistamisessa.
Somerolle ehdotetaan myös järjestettäväksi kerran vuodessa kokoontuva kotoutumisen yhteistyötilaisuus. Siellä kototutumisessa mukana olevat ja sitä tukevat tahot voisivat nostaa esille ajankohtaisia asioita ja käydä vuoropuhelua.