Härkä Darts jatkaa kolmossijalla

0
Heikki Happonen on tähdännyt Härkä Dartsille voittopisteet kuudessa kahden viime kierroksen kaikkiaan kahdeksasta ottelustaan.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Somerolaisen Härkä Dartsin ykkösjoukkue jatkoi kotiotteluidensa sarjaa joulu- ja tammikuun kierroksilla darts-tikanheiton SM-liigan kolmosdivisioonassa.

Joulukuun ottelun kaksoiskierroksella Härkä sai vieraakseen lohko 13 tyvipään ryhmiin lukeutuvan Pori Darts Clubin nelosjoukkueen. Kotijoukkue voitti molemmat Someron keilahallissa heitetyt kamppailut otteluvoitoin 5–3.

Sarjan kärkiheittäjiin lukeutuva Härkä Dartsin Timo Kuisma voitti molemmissa otteluissa kaikki pelinsä, kärsien vain yhden erätappion (3–1, 3–0, 3–0, 3–0). Kuisman sarjakohtainen pistekeskiarvo (61.94) oli päivän ylivoimaisesti paras.

Puhtaan voittosarjan somerolaisista teki myös Heikki Happonen (3–2, 3–0, 3–2, 3–1). Otteluvoittojen varmistamiseksi Härkä tarvitsi onnistumisia muiltakin heittäjiltään, joista Ari Erkko (3–1, 0–3, 1–3, 1–3) ja Jari Takala (3–1, 2–3) hankkivat otteluissaan joukkueen tarvitseman viidennen kaksinkamppailuvoiton. Vain ensimmäisessä ottelussa heittänyt Juha Merivirta (1–3, 1–3) jäi voitoitta.

Tammikuussa Härkä Darts isännöi keilahallissa salolaista Lounais-Suomen Dartsin kakkosjoukkuetta. Kyseessä oli kamppailu lohkon kakkossijasta ja sen otti haltuunsa päivän molemmat kohtaamiset 5–3 lukemin voittanut LSD/2.

Myös mittelössä salolaisten kanssa päivän tarkimmista ja vakaimmista henkilökohtaisista suorituksista vastasi Härän ykkösheittäjä Kuisma (sarjakeskiarvo 58,69). Päivän ensimmäisessä ottelussa Kuisma kärsi hänelle harvinaisen 0–3 tappion, mutta selvitti kaikki muut kamppailut voitokseen (3–0, 3–1, 3–0).

Happosen (0–3, 3–2, 0–3, 3–0) tilille kertyi kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Takala (3–2, 1–3, 2–3, 0–3) otti nimiinsä yhden voiton, mutta Erkko (1–3, 1–3, 0–3, 2–3) jäi salolaisia vastaan ilman henkilökohtaisia voittoja.

Kakkosjoukkuekin kolmossijalla

Viiden tuplakierroksen, eli kymmenen ottelun jälkeen lohkon numero 13 kärkipaikalla on turkulainen Moision Olkkarin Tikka/3 seitsemällätoista pisteellä. Toistaiseksi ainoat pistemenetyksensä M.O.T./3 kärsi marraskuun Someron vierailullaan.

Kahdeksan joukkueen muodostamassa lohkossa kakkossijalla on Somerolta täydet pinnat hakenut LSD/2 (15 pistettä) ja kolmantena jatkaa Härkä Dartsin ykkösjoukkue (11). Seuraavalla, helmikuun 22. päivänä heitettävällä kierroksella Härkä/ykkönen saa vieraakseen sarjataulukossa yhden pisteen ja kaksi sijaa alapuolellaan olevan Salo Dartsin kakkosjoukkueen.

Forssassa toimiva Härkä Dartsin kakkosjoukkue on kerännyt kolmosdivisioonan lohkossa numero kymmenen täsmälleen samanlaisen voitto-tasapeli-tappio -saldon (4–3–3) kuin somerolainen ykkösryhmä ja pitää niin ikään hallussaan lohkonsa kolmossijaa yhdellätoista pisteellä.

Ysipallosarja jatkuu mestarin komennossa

Keilahallin säännöllisiin kilpailutapahtumiin kuuluvat myös järjestyksessään yhdettätoista kauttaan meneillään olevan ysipallobiljardin Someron ranking -mestaruussarjan osakilpailut.

Kalenterivuoden kahdesta ensimmäisestä kisasta parhaat kokonaispisteet on kerännyt viime kauden mestaruuttaan puolustava forssalainen Samu Parilo. Tammikuun alun kilpailussa hän kärsi finaalitappion salolaiselle Marko Kesäselle ja otti kaksi viikkoa myöhemmin finaalivoiton somerolaisesta Esko Vatasesta.

Kolmossijoille ovat yltäneet kauden 2024–25 ensimmäiset osakilpailunsa pelanneet Musi Nezamdoust sekä Annika Suominen ja molemmissa tammikuun kisoissa nelossijan nappasi pienen tauon jälkeen Someron pelipöydille palannut Jori Luoma-aho.

Kun sarjan kaikkiaan 17 osakilpailusta on takana yhdeksän, pistetilaston kärjessä on Parilo (86). Myös Kesänen (65) ja Vatanen (58) ovat vakaata vauhtia etenemässä kahdeksan parhaan pelaajan kesken käytävää kausifinaalia. Seuraavilla sijoilla ovat Timo Veisto (48), Mika Salminen (44), Janne Suominen (43), Luoma-aho (41), Jani Lehto (37), Jani Lindroos (36) ja J uha Merivirta (35).