Varsinais-Suomen Liitto selvittää parhaillaan kestävän energiahuollon tulevaisuutta maakunnassa. Selvitystyön teollista aurinkovoimaa koskeva osio on valmistunut. Suotuisia yli 40 hehtaarin alueita on esitetty myös Someron kartalle.
Selvitystyö käsittelee fossiilittoman energian kehittymistä, tilatarpeita ja sijoittumista. Se toimii taustaselvityksenä maakuntakaavoitukseen.
Energiamurros etenee nopeasti ja vaatii huomioimista maankäytön suunnittelussa. Aurinkovoiman ei ole ennustettu kattavan kovinkaan suurta osaa Suomen energiantuotannosta; Fingridin tulevaisuuden skenaariossa vain noin 3-10 prosenttia. Suurinta osaa ennusteissa näyttelee ydinvoiman rinnalla tuulivoima.
Somerolla aurinkoenergiarakentamiselle suotuisia ja ristiriitaisia alueita löytyy jonkin verran. Suotuisiksi tekijöiksi alueille lasketaan muun muassa niiden sijainti jo olemassa olevien teiden, sähkölinjojen ja -asemien läheisyyteen. Parasta rakennuspaikkaa olisivat esimerkiksi kaava-alueella sijaitsevat tyhjillään olevat suuret teollisuusalueet ja niiden ympäristöt.
Rajaavia tekijöitä puolestaan ovat luonto- ja kulttuuriarvot sekä asutus. Ristiriitaisia alueita ovat ne, joille rakentaminen sopisi esimerkiksi jo olemassa olevan tiestön ja linjojen rinnalle, mutta ne sijoittuvat viljellyille peltomaille. Peltomaa ei lähtökohtaisesti ole paras aurinkoenergiarakentamisen sijoituspaikka sen ympäristövaikutusten sekä maisemallisten vaikutusten vuoksi. Metsämaita ei suositella lainkaan.
– Hallitusohjelmassa sanotaan, että aurinkovoimarakentamista ohjataan rakennettuun ympäristöön, turvetuotannosta vapautuneille alueille ja joutomaille. Tuotannossa olevien peltojen ja metsämaan merkittävää käyttöä aurinkovoimaan pitäisi pyrkiä välttämään. Ympäristöministeriöllä on tekeillä opas laaja-alaisen maa-asenteisen aurinkovoiman kaavoitukseen ja lupamenettelyihin, ja sen oli määrä valmistua kesällä 2024. Ei ole vielä ilmestynyt, kaupungin tekninen johtaja Esko Vuolukka kertoo.
Hänen mukaansa kaupungilla ei ole suunnitelmia aurinkoenergiarakentamiseen liittyen, eikä liiemmin maatakaan. Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen sanoo, että jos jotakin harkittaisiin, soveltuvin alue saattaisi olla Ruunala.
– Maakuntaliiton teollista aurinkovoimaa koskevassa selvityksessä parhaiten teollisen aurinkovoiman rakentamiseen soveltuvat alueet Somerolla ovat yksityisten omistuksessa. Someron kaupungin käsityksen mukaan kiinteistönomistajien, ja miksei lähinaapureidenkin, myötämielisyys asialle olisi ensisijainen lähtökohta, jos kaupungin taholta alettaisiin miettiä voimalarakentamiseen tarkoitettuja aluekäyttövarauksia, Vuolukka sanoo.
– Pallo olisi siis melko pitkälle yksityisellä taholla. Kaupunki pyrkisi osaltaan alueiden käytön näkökulmasta olemaan mukana maankäytön ohjauksen ja suunnittelun asiantuntijana ja sellaisen yksityisen tahon neuvoa antavana tahona, joka tällaisia hankkeita haluaa edistää Someron alueella.
Someron sosialidemkraattien valtuustoryhmä laati vuonna 2022 aloitteen aurinkopuistohankkeesta Harjun pellolle. Demarit esittivät, että hankkeesta teetettäisiin kaupungille selvitys. Aloitetta perusteltiin sähköomavaraisuudella ja sillä, ettei tontteja kuuden hehtaarin alueelta ole saatu kaupaksi. Aloitteessa alue määritellään kokonsa puolesta sopivaksi, ja että nykytekniikalla alue tuottaisi lähes 300 sähkölämmitteisen omakotitalon vuoden kulutuksen.
Aloite on jäänyt käsittelemättä loppuun, kunnes nyt, kaupunginhallitus päätti kokouksessaan ottaa siihen kantaa.
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että nykyisessä valossa hankkeelle ei nähdä tarvetta, sillä yksityiset energia-alan toimijat hakevat aktiivisesti ja omaehtoisesti mahdollisia uusiutuvan energian toteutuskohteita.
Kaupunginhallitus myös linjaa, että toimitilarakentamiseen kaavoitetut alueet pyritään ensisijaisesti varaamaan niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, ja että esimerkiksi aurinkosähkötuotantoon pyritään löytämään soveltuvat alueet toimitilarakentamiskaava-alueiden ulkopuolelta yhteistyössä energia-alan toimijoiden kanssa.
Linjauksesta voidaan poiketa, mikäli aurinkosähkötuotanto liittyy kiinteästi kaava-alueelle syntyvään paikalliseen toimitilarakentamiseen tai tuotannolliseen toimintaan. Aloite etenee vielä valtuuston käsittelyyn.
Maakuntaliiton selvitysmaatuulivoiman rakentamisen osalta ei ole päivittynyt.
– Maatuulivoiman osalta maakuntaliiton selvitys on voimalakokojen kasvun myötä osin vanhentunut. Tuulivoimavaihemaakuntakaavassahan Somerolle on osoitettu kolme potentiaalista teollisen kokoluokan aluetta, joista yksi onkin jo toteutunut, 4 voimalaa on toiminnassa Palman alueella. Lisäksi on Somerniemellä kaksi hyödyntämättä olevaa aluetta. Jonkinasteista kiinnostusta niiden osalta on ollut, mutta konkreettisia hankkeita ei ole toistaiseksi virinnyt tekninen johtaja Esko Vuolukka sanoo.
Hän kertoo nousevilla energiamuodoilla tarkoitettavan ympäristölämmön eri muotoja; hukka, maa, ilma, vettä, vetyä ja synteettisiä polttoaineita, pienydinvoimaa sekä varastoimisen ja hiilidioksidin talteenoton ratkaisuja. Kaupunki itse selvittää parhaillaan eri energiavaihtoehtoja käytettäväksi Someron vesihuollon toimintaan.
– Näistä suurin osa on asianmukaista käsitellä etupäässä kuntakaavatasolla, mutta niiden tilanne ja kehittyminen täytyy tunnistaa yleispiirteisesti myös maakuntakaavoituksen taustalle.
Vuolukka sanoo, että kaupunki pyrkii selvittämään yhteistyössä yksityisen tahon mahdollisuuksia kaikissa muissakin vastaavissa maankäyttöä vaativissa hankeasioissa.
– Samalla voimme tarkistaa tapauskohtaisesti lainsäädännön ja maankäytöllisten faktojen kautta asioita niissä rajoissa, kuin se julkiselle taholle on mahdollista ja tarpeellista. Emme lähtökohtaisesti torppaa maankäyttöä vaativia hankkeita, vaan pyrimme aina yhteistyössä selvittämään mahdollisuuksia ja maakäytöllisiä asioita, kun niissä merkeissä meitä lähestytään.
Yrittäjät ovat kiinnostuneita
Soittokierros keskustan lähellä sijaitseviin suurempiin yrityksiin kertoo, että teollinen energiarakentaminen kiinnostaa, jos siihen löytyisi yhteistä tahtotilaa ja monitahoista yhteistyötä.
Laukamo Groupin toimitusjohtaja Hannu Palokangas kommentoi, että hankkeita tutkitaan tapauskohtaisesti, jos sellaisia ehdotetaan.
– Nämä ovat tapauskohtaisia asioita, en ole kuullut tällaisesta hankkeesta tähän mennessä. Lähtökohtaisesti tutkimme kaikki ne hankkeet, joita meille esitetään ja vastaus riippuu kulloinkin itse hankkeesta sekä sen ajoituksesta.
Arska Groupin toimitusjohtaja Janne Käkönen pohtii yhtiön Someron toimitilojen vieressä sijaitsevan peltomaan käyttötarkoitusta Härkälässä. Alue voisi olla soveltuva pienvoimalalle.
– Ostimme peltomaata tuosta tien toiselta puolelta sillä ajatuksella, että hallitilaa rakennetaan lisää. Nyt hiljattain toteutuneen yrityskaupan myötä tiloja on saatu lisää Koskelta, eikä hallien rakentaminen ole enää niin ajankohtaista. En poissulje vaihtoehtoa energiarakentamiselle, jos projektiin löytyisi yhteistyökumppaneita, naapurusto olisi positiivinen ja kaupunki vahvasti mukana. Me pystymme esimerkiksi itse valmistamaan aurinkopaneeleille tarvittavat maatelineet.
Käkösen mukaan yhtiön Someron toimipisteellä energiaa saadaan jo rakennusten katoilla olevista aurinkopaneeleista, joita on 88.
– Ne kattavat noin 14 prosenttia energiankulutuksesta.
Varastokontin yrittäjä Henri Seppälä kertoo juuri vierailleensa Kajaanissa, johon rakennetaan datakeskusta brittiläisen kaupankäyntiyhtiö XTX Marketsin toimesta. Hanke saattaa nousta yli miljardin kokoluokkaan.
– Datakeskus tuottaa enemmän hukkalämpöä, kuin tarvitaan koko Kajaanin lämmittämiseen, Seppälä sanoo.
Hän kritisoi yrityselämän mahdollisuuksia kehittyä Somerolla kaupungin maankäytön suunnittelun ja rohkeuden osalta.
– Tällaisten projektien syntyminen Somerolle ei näytä mahdolliselta nykyisellä menolla. Silmät eivät täällä ole auenneet mahdollisuuksille. Täällä näperrellään pienten asioiden äärellä suppealla alueella. Sellaiset hankkeet, jotka tuottaisivat hyötyä ja työpaikkoja valuvat muualle.
Seppälä suunnittelee oman yrityksensä käyttöön pientuulivoimalaa. Hän pitää aurinkovoimaa haasteellisena Suomen ilmastossa.
– Suunnittelemme pientuulivoimaloiden rakentamista yhteistyössä toisen yrityksen kanssa. Me pystymme valmistamaan voimaloiden rakenteita. Nämä olisivat kokoluokaltaan sellaisia, että tulisivat yritysten ja maatalouden käyttöön. Olen avoin kuulemaan yhteisprojekteista energiarakentamiseen liittyen, jos sellaisia viriää.
Rakentaminen ja luvitus
- Suurin osa aurinkoenergiarakentamisen hankkeista valmistellaan koko maassa suunnittelutarveratkaisuina, osa rakennusluvilla ja jonkin verran myös kaavoittamalla.
- Tämän vuoden alusta voimaan astuneen uuden rakentamislain myötä kyseeseen tulee sijoittamisen edellytysten arvioiminen ja sijoittamislupa.
- Rakentaminen suoraan osayleiskaavan perusteella, kuten tuulivoimassa, voi jo olla mahdollista tulkinnasta riippuen.
- Varsinais-Suomen ELY suosittelee tällä hetkellä, että osayleiskaavan lisäksi tehtäisiin myös suunnittelutarveratkaisu tai sijoittamislupa.
- Alueiden käyttölain uudistamisessa pohditaan parhaillaan erityisen aurinko-osayleiskaavan lisäämistä lakiin.