
Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
Forssalaisten jääkiekkojoukkueiden vierailut Someron jäähalliin jatkuivat viime perjantaina, jolloin Forssan Palloseura ja helsinkiläinen Karhu-Kissat tarjosivat runsaslukuiselle somerolaisyleisölle viihdyttävän ja jännittävän kamppailun U20-ikäluokan poikien Mestiksessä.
Entisessä kotihallissaan pelannut Juuso Salo (tehot ottelussa 1+1) vei FoPS:n päätöserän alussa 4–2 johtoon ja kymmenen minuuttia myöhemmin Makai Tarjamo siirsi kotijoukkueena esiintyneen forssalaisjoukkueen turvallisen tuntuiseen 5–2 johtoon.
– Siinä vaiheessa kai jo luulimme voiton tulevan meille. Hyvänolontunne kesken pelin on usein huono juttu ja kun loppuhetket mentiin puolivaloilla, vastustaja pääsi vielä nousemaan tasoihin, FoPS:n nuorten joukkueen somerolainen apuvalmentaja Jari-Matti Salo kertasi varsinaisen peliajan loppuvaiheita.
Neljätoista sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä Karhu-Kissat tasoitti lukemat 5–5:een ja ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Sitä oli pelaamatta 23 sekuntia, kun Kasper Salmi viimeisteli forssalaisille 6–5 voitto-osuman.
Kolme Saloa jäällä, yksi kaukalon laidalla
Tapahtumaa isännöineen Palloseuran riveissä esiintyivät kaksikymppisen Juuso Salon ohella hänen pari vuotta nuoremmat pikkuserkkunsa, kaksospojat Leevi ja Veeti Salo. Hyökkääjänä pelaava Leevi on kerännyt kuluvan kauden sarjapeleissä kahdeksan (2+6) ja puolustajan roolissa esiintyvä Veeti kaksi (0+2) tehopistettä.
Miesten Suomi-sarjajoukkueessakin forssalaisseuraa tällä kaudella edustanut Juuso Salo on 34 (12+22) tehopisteellään FoPS:n 20-vuotiaiden joukkueen tehokkain pelaaja.
Kamppailua oli Somerolla seuraamassa lähes 200 katsojaa, eli noin kaksinkertainen määrä FoPS-nuorten varsinaisessa kotihallissa pelaamiin otteluihin verrattuna.
– Somerolla oli hyvä tapahtuma, jossa oli paljon porukkaa katsomossa ja juniorit pitivät huolen kovasta kannustuksesta, valmentaja Salo kehui.
FoPS käväisi jo edellisenä iltana vetäisemässä Somerolla otteluun valmistavat harjoitukset.
– Tämä oli meille kokonaisuudessaan sellainen ”irti arjesta” -tapahtuma. Erityiskiitokset sen onnistumisesta on annettava Heinosen Teemulle, joka järjesti meille Someron halliin sekä saunomis- että ruokailumahdollisuuden, Salo kiitteli.
Seuraava peli lyhyellä palautuksella
Tiivis pelitahti ei antanut FoPS-junnuille paljonkaan palautumisaikaa, sillä lauantaina iltapäivällä joukkue isännöi Mestis-ottelussa KJT Haukkojen Akatemia-joukkuetta. Forssassa pelattu ottelu päättyi FoPS:n 5-2 voittoon.
– Viiden pisteen viikonloppuun ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, Jari-Matti Salo hykerteli.
FoPS on viime aikoina ollut muutenkin hyvässä lennossa nuorten Mestiksessä. Kolme viimeisintä koitosta ovat päättyneet forssalaisten voittoon ja yhdeksältä viime kierrokselta tilillä on kahdeksan voittoa. FoPS on noussut 20 joukkueen sarjassa sijalle kymmenen ja sillä on viimeisillä kierroksilla vielä sanansa sanottavana taistelussa pudotuspelipaikoista.
– Kahdeksan parhaan joukkoon nouseminen on vielä mahdollista; varsinkin, jos onnistumme seuraavien kierrosten vieraspeleissämme hyvin, FoPS-nuorten somerolaisluotsi ennakoi.
FoPS on viime aikoina ollut muutenkin hyvässä lennossa nuorten Mestiksessä, toiseksi korkeimmalla valtakunnallisella sarjatasolla. Kolme viimeisintä koitosta ovat päättyneet forssalaisten voittoon ja yhdeksältä viime kierrokselta tilillä on kahdeksan voittoa. FoPS on noussut 20 joukkueen sarjassa sijalle kymmenen ja sillä on viimeisillä kierroksilla vielä sanansa sanottavana taistelussa pudotuspelipaikoista.