
– Emme ole vielä laskeneet lipunmyyntiä, mutta arviolta noin 130–140 kävijää oli. Odotimme yleisöä vähän enemmän ja nuorempiakin kävijöitä, mutta kaiken kaikkiaan tapahtuma oli onnistunut. Suuri kiitos kaikille lipun ostaneille ja tapahtuman sponsoreille, Alapään asioiden teemapäivän yksi järjestäjistä Erja Suonpää ynnää.
Naisten vaihdevuosien ympärille rakentunut teemapäivä sai kiitosta hyvistä järjestelyistä niin yleisöltä, kuin luennoitsijoilta ja näytteilleasettajiltakin.
– Kehitettävääkin tulevaan jäi. Päivä oli pitkä, joten tiiviimmin täytyy jatkossa järjestää. Monitoimitalo oli myös tilana kylmä, ihmiset palelivat luentojen aikana.