PAM hakee lakoilla palkkaa jolla pystyy elämään

0
Muun muassa Mervi Känkänen (vas.) ja Leena Valtanen toimivatr lakkovahteina PAMin myymälöitä koskeneen lakon aikana.

Palvelualojen ammattiliitto, PAM, aloitti keskiviikkona lakon, jolla vauhdittaa käynnissä olevia kaupan alan työehtosopimusneuvotteluja. Kaupan logistiikkaa koskeva lakko alkoi maanantaina ja päättyy tänään torstaina, ruokakauppojen myymälöitä koskeva lakko alkoi eilen keskiviikkona ja päättyy varhain lauantaiaamuna. Neuvottelut jatkuvat perjantaina.

– Lakolla haluamme kiinnittää huomiota osa-aikaisten myyjien käyttöön, mikä on yleistynyt tosi paljon. Tavoittelemme kaupan alan työntekijöille oikeudenmukaisia työehtoja sekä 10 prosentin yleiskorotusta, kiteyttää tärkeimmät pointit SAK Someron Paikallisjärjestön puheenjohtaja Taina Ruuhilehto , joka toimi lakkovahtina Marja-Liisa Mäkäräisen kanssa eri puolilla somerolaisia liikkeitä. Toisena lakkovahtiparina kulkivat Mervi Känkänen ja Leena Valtanen.

Taina Ruuhilehto (vas.) ja Marja-Liisa Mäkäräinen jännittävät mitä tänään käytävissä neuvotteluissa päätetään.

Lakon piirissä ovat K-ryhmän marketit, supermarketit ja citymarketit, S-ryhmän Alepat, Salet, S-Marketit, Prismat Sokokset sekä osa ABC-myymälöistä sekä lisäksi Lidlit, Tokmannit ja Halpa-Hallit. Yhteensä lakon piirissä on noin 3 000 toimipaikkaa Suomessa.

Lakot koskevat kaikkia kaupan alan työntekijöitä ja esihenkilöitä, jotka työskentelevät lakon piirissä olevissa yrityksissä. Heitä on yhteensä noin 70 000.

Lakon aikana työntekijät eivät tee töitä eikä palkkaa makseta. PAM huolehtii jäsenistään maksamalla lakkopäivistä lakkoavustusta ja neuvomalla jäseniään lakkoon liittyvissä asioissa.

Kaikki kaupan alan työntekijät eivät kuitenkaan kuulu PAM:iin. Moni kuuluu myös esimerkiksi Loimaan YTK Työttö­myys­kas­saan. Heitä kaikkia saattaa työnteko lakon aikana houkuttaa, koska eivät saa lakkotukea.

Somerolaisissa liikkeissä onkin ollut lakon aikana töissä jokin verran vakihenkilökuntaa ja lisäksi vuokratyöntekijöitä.

– Jokainen päättää itse osallistuuko lakkoon vai ei, sanoo Ruuhilehto.

– Jos ei osallistu lakkoon, se on kuin pissisi omiin muroihinsa, napauttaa Känkänen.

– Se on myös epäreilua muita kohtaan, hän jatkaa.

– Pitäisi ajatella hiukan pidemmälle kuin tätä hetkeä, muistuttaa opintovapaalla oleva Valtanen.

Joukko pohtii, että valitettavasti yhä suurempi joukko alan työntekijöistä ei välttämättä oikein ymmärrä ammattiliittojen tarkoitusta ja merkitystä.

– Luullaan, että palkat ja etuudet tulevat kuin Manulle illallinen, mutta eihän se näin ole, sanoo Mäkäräinen ja lisää, että sama koskee muitakin aloja.

Ammattiliittojen tärkein tehtävä on neuvotella työehtosopimuksia työnantajaliittojen kanssa; lisäksi ammattiliitot muun muassa valvovat työehtosopimuksien noudattamista ja toimivat ristiriitatilanteissa työntekijän apuna.

– Itse olen nyt lakkovahtina solidaarisuudesta entisiä työkavereita kohtaan, sillä olen alanvaihtaja, toteaa Mervi Känkänen.

Huutia häneltä saa nykyinen hallitus.

Orpo-Purran hallituksen toimet työntekijöiden ja työttömien aseman heikentämiseksi tulivat PAM:in mukaan suurelta osin voimaan jo vuoden 2024 aikana, mutta niiden vaikutukset näkyvät laajemmin tämän aikana.

PAM muistuttaa, että Orpon-Purran hallitus on siirtänyt suoraan hallitusohjelmaansa Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjien tavoitteet, joiden tavoitteena on parantaa yritysten menestystä työntekijöiden kustannuksella. Nämä kohtuuttomat leikkaukset heikentävät erittäin monen palvelualojen työntekijän toimeentulon.

Esimerkiksi työttömyysturvan porrastus, lapsikorotuksen poistaminen, työssäoloehdon pidentäminen ja sovitellun päivärahan suojaosan poistaminen heikentävät erityisesti pienipalkkaisten työntekijöiden ja työttömien toimeentuloa. Irtisanomissuojan heikentäminen, määräaikaisuuden helpottaminen ja sairauskarenssi murentavat osaltaan työntekijöiden turvaa. Paikallisen sopimisen laajentaminen, työtaisteluoikeuksien rajoittaminen, yt-lain muutokset ja vientivetoisen palkkamallin sementointi taas heikentävät työntekijöiden vaikutus- ja neuvottelumahdollisuuksia. Myös monet muut hallituksen heikennykset ja leikkaukset kohdentuvat erityisesti naisvaltaisten alojen työntekijöihin ja työttömiin.

– Työstä on saatava sellaista palkkaa, millä tulee toimeen, muistuttaa Känkänen, kuten muutkin lakkovahdit.

Jokainen toivoo myös, että alan työntekijöitä arvostettaisiin enemmän.

Lakkovahdit ovat jakaneet kaupoissa asioiville ihmisille lappusia, joissa pyydetään tukemaan lakkoa olemalla asioimatta kyseisissä liikkeissä lakon aikana.

Tänään ja huomenna tiedotustyötä jatkavat Kirsi Takala, Marja-Leena Karttunen ja Someron Liiketyöntekijät os 120:n puheenjohtaja Anne Viander.

Somerolla osa liikkeistä on auki normaalisti ja osalla on poikkeusjärjestelyjä, kuten lyhennettyjä aukioloaikoja. Yhtään myymälää ei lakon ajaksi ole suljettu.