Ehdokaslistojen on oltava valmiita ensi tiistaina

0
Juha Salo siirtyi perussuomalaisten valtuustoryhmään.

Sekä kunta- että aluevaalien ehdokaslistojen on oltava valmiit ensi viikon tiistaina.
Somero-lehden valtuutetuille tekemässä kyselyssä ehdokkuudestaan empiviä oli tammikuun lopussa kymmenen. Osa heistä on jo myöhemmin ilmoittanut, ettei lähde ehdolle, osa että lähtee. Osa on antanut ymmärtää mediassa tai sosiaalisessa mediassa, että voi harkita ehdolle lähtöä, mutta eri puolueessa kuin mitä tällä hetkellä edustaa.

Martina Ramsay on kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajistoon kuuluva Martina Ramsay ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että ei asetu enää kokoomuksen ehdokkaaksi seuraavaksi valtuustokaudeksi.
”Omat arvoni ja Someron Kokoomuksen hallituksen ajatukset ovat ajautuneet niin kauaksi toisistaan, että en näe tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä syrjään.”
Ensi viikon tiistaihin 4.3. mennessä kaikkien ehdokkaiden päätökset on joka tapauksessa tehty, kun on ehdokashakemusten jättöpäivä. Aluevaaleissa ne toimitetaan aluevaalilautakunnalle ja kuntavaaleissa kunnan keskusvaalilautakunnalle.

Juha Salo siirtyi Perussuomalaisiin

Valtuutettu Juha Salo ilmoitti kaupunginvaltuuston kokouksessa alkuviikosta vaihtavansa perussuomalaisten valtuustoryhmään, joten puolueella on nyt valtuustossa 7 edustajaa.
Salo erosi keskustan valtuustoryhmästä näkemyserojen vuoksi lokakuussa 2023.
Hän on toiminut siitä lähtien omassa, yhden miehen ryhmässään.