Kahdeksan vuotta sitten olin etätöissä Teneriffalla. Jo tuolloin oli selvää, että parin kuukauden kokeilu toimi, ja se täytyy muutaman vuoden kuluttua toistaa. Sitten tuli covid-19, ja yhtäkkiä koko maailma sulkeutui ja opetteli pesemään käsiään.
Viime kesänä selailin Airbnb-tarjontaa Malágan seuduilla. Hinnat olivat lähes tuplaantuneet ajoista ennen koronaa! Ryhdyin etsimään halvempia vuokria kauempaa suosikkikohteestani.
Cartagenan läheltä löytyi erikoinen maasuikale Välimeren ja Mar Menorin välissä. Jo ensimmäiset googlailut tuottivat tiedon, että talvella La Manga del Mar Menor on hiljainen paikka, mutta vasta paikan päällä tajusin, että tämähän on varsinainen kuolemankannas. Ravintoloita ja kauppoja on vieri vieressä, mutta harva niistä on auki. Suurin osa asunnoistakin odottaa kesäasukkejaan.
Ensimmäiset etäpäivät menivät uusien rutiinien hakuun ja kämpän siivoiluun. Airbnb:ssä näkyvät kuvat vastasivat todellisuutta, mutta valokuvista ei muuten näe, jos kaikki pinnat ovat aivan tahmeita! Pesin kaikki astiat, samoin jynssäsin keittiön kaappien ovet ja kylpyhuoneen pinnat.
Vaatimaton asuntoni on aivan rannassa. Aamuisin istun lämpimästi pukeutuneena terassilla teekupin kera, katselen kevyesti aaltoilevaa laguunia ja kirjoittelen muistikirjaani. Välillä satojen merimetsojen parvi pysähtyy ruokailemaan uimavesiini. Iltaisin on pakko pysähtyä ihailemaan auringonlaskuja, jotka värjäävät taivaan uskomattomaan kirjoon. Aikamoista luksusta on sekin, kun voin valita, lähdenkö kävelylle lämpöisemmälle pikkumeren puolelle vai siirrynkö talon taakse 200 metrin päähän katselemaan Välimeren tyrskyjä.
Busseja kulkee 45 minuutin välein. Kun ensimmäisen kerran lähdin käymään naapurikylässä, tuntui kuin olisin päässyt jostain tautikaranteenista takaisin terveitten ääreen – joka puolella parveili ihmisiä ja ravintolat olivat täynnä elämää.
Töitä olen tehnyt samaan tahtiin kuin kotona. Wifi toimii, ja vuokraemäntä hommasi minulle ison näytönkin. Mitä nyt välillä kädet ovat olleet ihan kohmeessa näppiksellä. Espanjan talot ovat jo käsite: falskaavat ovet ja ikkunat, jääkylmät laattalattiat ja lämmityslaitteiden puute. Huoltomies toki kerran tiedusteli, voisiko tuoda minulle sähkölämmittimen. Vastasin tietysti kyllä, mutta sitä ”huomista päivää” odottelen edelleen. Siispä sopeudun maan tapoihin ja piipahdan aina välillä ulos lämmittelemään. Onneksi aurinko osuu terassilleni varhaisesta iltapäivästä iltaan, jolloin vaatekerroista saa heittää enimmät pois.
Sain vastaukseksi ”mañana” myös silloin, kun vedenkeitin poksautti sähköt koko asunnosta.
Odottelin reilu kaksi viikkoa ennen kuin kyselin uuden keittimen perään. En saanut mitään vastausta, mutta parin päivän päästä ovelleni ilmestyi sähköinen sitruspuristin ja iso appelsiinipussi. Olin äimänä. Epäilin jo, että espanjanviestittelyni taitaa olla luokattoman huonoa, kun en osaa edes keitintä tilata. Mutta ei, puristin oli mukava yllätyslahja, vedenkeitin tuotiin puolen tunnin kuluttua.
Espanjan kielen puhetaito ei ole tällä reissulla pahemmin edistynyt, kun ihmisiä tulee vastaan niin harvakseltaan. Onneksi Murcian-reissullani sain varsinaisen kielikylvyn, kun istahdin kampaajan tuoliin. Siinä käytiin läpi matkat, perheet, murteet, ammatit sekä erot suomalaisten ja espanjalaisten hiustenlaadussa. Kuulemma laatu on sama, mutta samanlaista blondiutta ei saisi aikaan edes vetyperoksidissa uittamalla.
Anu Törmä
graafinen suunnittelija, toimittaja