Teksti ja kuva Olli Salomäenpää
Peräti kolme somerolaista nuorta naista palvelee tällä hetkellä samassa saapumiserässä saman varuskunnan huoltokomppaniassa aliupseerina.
– Minä ja Kyyrän Tuula tiedettiin naisten kutsunnoista, että ollaan samaan paikkaan menossa ja tuvassa kuulimme ensimmäisenä päivänä, että Riikosen Tilda on tulossa myös, toteaa Venla Karttunen.
– Jostain syystä en saanut koskaan kutsua kutsuntoihin Turkuun, mutta asia hoidettiin sitten puhelimitse, Tilda Riikonen kertoo.
– Olihan se aikamoinen yllätys, että tuttuja tuli vastaan.
Varusmiespalveluksen suorittaminen on ollut tälle kolmikolle pitkään mielessä. Venla ja Tuula ovat viime kevään ylioppilaita, joten varusmiespalveluksen suorittaminen tässä kohtaa oli luontevaa.
Tilda on kaksikkoa hieman vanhempi, mutta muutokset elämäntilanteessa mahdollistivat hakeutumisen armeijan harmaisiin tässä kohtaa.
Koulutuksensa tässä vaiheessa jokainen heistä on ollut suorittamassa yhdistelmäajoneuvokorttia. Jokaiselta löytyy myös jonkinlainen kytky autoilun maailmaan, joko menneisyydessä tai haaveena tulevaisuudessa. Mutta ei kuitenkaan armeijan harmaissa.
Tildalla on haaveena päästä rauhanturvaajaksi (teit isän astuman) ja ryhtyä sen jälkeen yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi. Venlalla on perhetaustaa kuorma-autoilumaailmasta ja Tuulan haaveena on päästä ensihoitajaksi ambulanssiin.
Kolmikon varusmiespalvelus on nyt suurin piirtein puolessa välissä.
Miltä meno on maistunut?
– Olihan se kieltämättä aluksi pieni shokki ja järkytys, kun sanotaan, että herätys on sitten klo 5.30, Tuula Kyyrä toteaa.
– Mutta on tämä ollut sitä mitä oikeastaan olen odottanutkin. Ja tuntuu myös siltä, että voisi tämä pidempäänkin jatkua, kesän kotiutuspäivä tuntuu tulevan aivan liian nopeasti vastaan. Kyllä tästä niin paljon kokemuksia ja muistoja jää. Välillä on ollut hankalaakin, kyllä, mutta kaikesta huolimatta tämä niin paljon plussan puolelle jää ettei kaduta yhtään.
Hankaluuksista puheen ollen ja niitä voi olla tietysti monenlaisia mutta miten elo poikien seurassa on muuten mennyt?
– Pakko todeta, että ei armeijassa oikeastaan ole tyttöjä ja poikia. Kaikki ovat samalla viivalla ja samat asiat vaaditaan kaikilta. Toki fyysiset erot voimassa joskus näkyvät, mutta jos meille on jotain ongelmia sen suhteen tullut, niin aina on saatu apua. Ja muutenkin kaikkiin ongelmiin on aina löytynyt jonkinlainen ratkaisu.
Eli puheesta voi saada käsityksen, että suosittelette varusmiespalvelusta muillekin naisille?
– Ehdottomasti, rouvat alikersantit sanovat kuin yhdestä suusta.
– Asenteesta toki kaikki pohjimmiltaan on kiinni. Jos haluaa haastaa itseänsä henkisesti sekä fyysisesti sekä on sopeutumiskykyinen, niin ihan varmasti armeijassa pärjää. Naisten määrä kasvaa koko ajan ja vaikka homma on välillä tunteiden vuoristorataa niin kavereista on saanut aina tukea. Yhdessä olemme enemmän kuin osien summa. Ja sekatupaan ei ole pakko mennä.
Kun kolmikolta kysytään, että jos heillä olisi valta päättää mitä he muuttaisivat naisten varusmiespalveluksessa, seurauksena on syvä hiljaisuus.
– Ei kait oikeastaan mitään…, kolmikko toteaa. Tai jos muuttaisi, niin ehkä jotain tärkeää poistuisi sen myötä.
Eli Suomen Puolustusvoimat osannut ilmeisen hienosti mukautua muuttuneeseen tilanteeseen 30 vuoden aikana. Eli hyvä SA-Int. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia vuosikymmeniä.