
Ilmatar Solar Developmentin aurinkovoimalahankkeesta Vilukselassa on jätetty valitus. Turun Hallinto-oikeus pyytää Someron ympäristölautakunnalta lausuntoa asiaan.
Valittaja on esittänyt vaatimuksen, että hallinto-oikeus kumoaa ympäristölautakunnan päätökset hankkeen luvittamisesta.
Valittaja vaatii asian palauttamista käsiteltäväksi, sillä näkemyksensä mukaan Someron kaupungin ympäristölautakunta ei ole perustellut päätöksiään maankäyttö- ja rakennuslain ja hallintolain edellyttämillä tavoilla. Puutteita on valittajan mukaan muun muassa suunnittelussa. Hankealue ei valittajan mukaan täytä lain mukaisia, suunnittelutarveratkaisulta vaadittavia rakennusluvan myöntämisen erityisiä edellytyksiä, eikä riittäviä ympäristö- ja maisema-arvoihin vaikuttavia selvityksiä ole tehty.
Lisäksi valittaja velvoittaa Someron kaupungin korvaamaan asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Tähänastisten oikeudenkäyntikulujen määrä on noin 6500 euroa.
Ympäristölautakunta toteaa lausunnossaan, että rakennuslupapäätös vastaa sisällöllisesti tarkasti suunnittelutarveratkaisupäätöksen asettamia vaatimuksia.
Suunnittelutarpeeseen liittyvän harkinnan osalta kaupunki korostaa kuntien laajaa harkintavaltaa päättää alueidensa alueidenkäytön suunnittelusta. Kaupunki katsoo, ettei asemakaavan laatiminen alueelle ole välttämätöntä, vaan luvan myöntäminen on mahdollista suunnittelutarveratkaisua käyttäen.
Valittajan mukaan lupahakemusta ei olisi tullut käsitellä vielä, koska aurinkovoimarakentamisen ohjaamista koskeva valtakunnallinen ohjeistus puuttuu. Ympäristöministeriö on asettanut vuonna 2023 ohjausryhmän, jonka tehtävänä on tukea suurten aurinkovoimaloiden kaavoitusta ja lupamenettelyä koskevan ympäristöministeriön oppaan laatimista. Oppaan valmistuminen on kuitenkin siirtynyt, eikä sen ilmestymisajankohdasta ole tietoa. Ympäristöministeriö ei ole enää tiedottanut asiasta.
Kaupunki yhtyy valittajan näkemykseen siltä osin, että hankkeen toteuttamisella on kiistatta paikallisia maisemavaikutuksia naapurikiinteistöjen maisemaan, jos näkymä pihapiireistä on avoin. Lupaharkintaa suoritettaessa on kuitenkin päädytty arvioon, että nämä maisemavaikutukset eivät ole niin huomattavia, että olisivat estäneet luvan myöntämisen.
Someron kaupungin ympäristölautakunta on toiminut prosessissa asianmukaisesti. Siten kaupunki kiistää korvausvelvollisuutensa kustannuksiin.
Ympäristölautakunta katsoo edellä esitetyin perustein, että valitus tulisi hylätä.