Omilla ajatuksilla ja asenteilla voi vaikuttaa todella paljon elämän kulkuun
Tamperelainen Jutta Gustafsberg kertoi kurvanneensa Somerolle ensimmäistä kertaa. Teeveestä tuttu fittness-valmentaja luennoi Grit-Somero yleisölle terveyteen, treenaamiseen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista mukaansatempaavan rennolla tyylillä.
Jalassaan valmentajalla oli muodikkaaseen tapaan kuluneet ja reikäiset farkut, joita alakouluikäinen poika oli ihmetellyt, mutta äiti oli todennut tyynesti, että nelikymppisenä voi lähteä reissuun juuri sellaisena kuin on. Ikä tuo itsevarmuutta, joka näkyy koko olemuksessa.
– Minulta kysellään paljon ikään liittyviä asioita. Tuntuu, että ihmisillä on paljon ikäpaineita. Itse olen tyytyväinen ja sinut ikäni ja ulkonäköni kanssa, kertoo hehkeä 41-vuotias.
Fiilis ratkaisee
Jutta Gustafsberg on ihminen, jonka elämässä on tapahtunut paljon. Hän jäi muun muassa leskeksi kolmikymppisenä pienen vauvan äitinä. Tänä talvena hän saattoi hautaan oman äitinsä.
– Ehkä olen vaan niin yksinkertainen ihminen, etten ole antanut asioiden lannistaa itseäni. Elämä jatkuu kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Omilla ajatuksilla ja asenteilla voi vaikuttaa todella paljon elämänsä kulkuun, hän muistuttaa.
– Elämäni on ollut rikasta, olen saanut kohdata erilaisia ihmisiä ja monenlaisia tapahtumia, jotka ovat tehneet minusta sen, joka tänään olen, hän jatkaa.
Kuulijoita valmentaja muistuttaa siitä, ettei unelmoimisen taitoa saa kadottaa. Unelmat kannattelevat meitä vaikeiden aikojen yli.
Tavoitteet ovat tärkeitä
Ihmisillä on erilaisia päämääriä monella elämänalueella. Tai ainakin niitä pitäisi olla. Ne tekevät elämästä mielekästä ja sopivan haastavaa.
– Tavoitteen saavuttaminen vaatii sitoutumista. Sen pitää olla riittävän korkealla, jotta se haastaa tekemään. Motivaatio voi lässähtää ilman kunnon tavoitteita.
Tavoitteen pitää olla riittävän konkreettinen. Liian epärealistinen tavoite voi myös lässäyttää koko projektin.
– Paloittele tavoitteesi pienempiin osiin ja osatavoitteisiin. Tarkkaile niiden saavuttamista ja iloitse saavutuksistasi. Elämäntapamuutokset kannattaa tehdä pienissä erissä.
– Henkinen sparraus on sitä, että ette ole tänään oppineet mitään, mitä ette tietäisi jo. Tarkoitus on muistuttaa teitä, heittää Jutta Gustafsberg ensimmäisen luennon lopuksi.
Mia Nokalle valmentajan puheet olivat melko tuttua juttua. Hän on pitkälti samaa mieltä.
– Näistä asioista pitää jonkun muistuttaa säännöllisin väliajoin. Varsinkin painonpudotuksessa tarvitaan ylläpitohoitoa, ehkä siksi ryhmä- ja valmennustyyppiset menetelmät toimivat niin hyvin, pohtii Nokka.
Hoitoa ja huoltoa
Fytoterapiaa opiskeleva Heli Mäki teki Kati Fonsell-Laurilalle käsihieronnan.
– Teen sormille energiakanavan avaamista, Heli Nokka selittää.
– Tämä oli ihana kokemus. Kädet ovat rennot ja kevyet. Voin suositella käsihierontaa kaikille, toteaa Fonsell-Laurila.