Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voiman miesten jalkapallojoukkue aloitti pelikautensa virallisen osuuden poikkeuksellisen varhain kevättalvella, kun se kohtasi Suomen Cupin karsintavaiheessa, niin sanotulla ”Juuson kierroksella”, FC Ruskon Pallon tämän kotikentällä.
Voima voitti jännittävän kamppailun maalein 3–2 (2–1) ja lunasti paikan varsinaisen Suomen Cupin ensimmäiselle kierrokselle. Ottelun viidestä maalista neljä syntyi pelijaksojen viimeisillä minuuteilla.
SoVo siirtyi viime kaudelta tutun Mark Antwin viimeistelyllä 1–0 johtoon avausjakson 18. minuutilla. Rusko tuli rinnalle pari minuuttia ennen taukoa, mutta vieraat ehtivät vielä ennen paussia ottamaan uudelleen johtoaseman, kun Ivan Kovalchukin komea laukaus upposi kotijoukkueen verkkoon.
Toinen puoliaika eteni somerolaisten hienoisessa hallinnassa, mutta ilman maalionnistumisia. Yhdeksänkymppistä oli jäljellä alle kaksi minuuttia, kun Rusko onnistui tasoittamaan pelin 2–2:een.
Hienolla asenteella loppuun asti taistellut SoVo ratkaisi ottelun voitokseen viidennellä lisäminuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta. Ruskon maalin edustalla pomppineen pallon toimitti verkon perukoille Vadym Kiktiev.
Seuraavaksi kotipeli Maskua vastaan
Voiman valmennuksessa tälläkin kaudella jatkava Henri Hakamäki oli iloisesti yllättynyt sekä lopputuloksesta että joukkueensa esityksestä:
– Valmistautumiseen nähden peli sujui yllättävänkin hyvin. Teimme muutaman hienon maalin ja esitimme kovaa taistelua erotuomarin viimeiseen pillinvihellykseen asti.
– Joukkueella oli takanaan vasta muutama yhteisharjoitus Eerikkilässä ja Someron tekonurmella. Toivotaan nyt, että kelit pysyvät vielä lähiaikoinakin sellaisina, että pääsemme edelleen käyttämään tekonurmea harjoituksiin ja myös seuraavaan Cupin peliin, joka tuleekin eteen nopeasti, Hakamäki sanoi.
FC RP ei ennakkoasetelmissa ollut lainkaan väheksyttävä vastustaja, pelasihan se viime kaudella kohtalaisen hyvällä menestyksellä Läntisen alueen Vitosta, eli sitä sarjatasoa jolle SoVo teki viime syksynä nousun Kutosesta. Suomen Cupissakin ruskolaiset etenivät vuosi sitten Juuson kierrokselta toiselle varsinaisen Cupin kierrokselle asti.
Siinä vaiheessa FC RP:n taipaleen katkaisi Kolmosessa pelaava Maskun Palloseura, joka on myös SoVon seuraava vastustaja.
– Ottelu on tarkoitus pelata Somerolla tämän kuun 20. päivään mennessä. Mahdollinen pelipäivä voisi olla ensi lauantai (15. maaliskuuta). Olisi hienoa päästä tuolloin pelaamaan somerolaisyleisön eteen tekonurmelle, mutta jos olosuhteet eivät sitä salli, niin varasuunnitelmana on ottelun siirtäminen Eerikkilään, Hakamäki kertoi.
SoVon kokoonpano Cup-ottelussa FC RP:a vastaan: Ilmo Nokka (mv), Sebastien Galuszka, Mark Antwi, Markku Aaltonen, Markus Veikkola, Vadym Kiktiev, Patrik Annala, Oliver Helenius, Ivan Kovalchuk, Topias Vesterinen ja Verneri Salomaa. Vaihdosta kentälle: Samuli Laine ja Danylo Kuplievatskyi. (Vaihdossa: Igor Bernardo, Oleksandr Domin, Arttu Hakamäki, Markus Nieminen ja Otto Helenius).