Valtuustopuolueet ovat valmiita satsaamaan kulttuuriin vähintään yhtä paljon kuin nykyisin, moni enemmänkin.
”Kulttuuritarjontamme on koko seutukunnan elin- ja vetovoimastrategian lumovoima”, toteaa kokoomus.
Somero-lehden vaalikyselyn vastauksissa tulee esille, että kulttuuripalveluiden tuottamisen eri vaihtoehdot on hyvä selvittää seuraavan valtuustokauden aikana; palautetaanko ne Someron Kulttuuri ry:ltä kaupungille.
Puolueet mainitsevat myös, että kulttuurin markkinointiin pitäisi satsata, yhdistysten rahoitus säilytettävä vähintään ennallaan ja Somero-opiston toiminta turvata.
Kunnalla on vastuu järjestää kulttuuritoimintaa, jolla tuetaan paikallista kulttuuria ja toimijoita. Miten kaupungin tulee tuottaa jatkossa kulttuuripalveluita ja miten monta euroa kunnan tulee siihen vuodessa osoittaa?
Keskusta:
Paikallisia kulttuuriyhdistyksiä pitää tukea ja edistää kulttuurihyvinvointia. Somerolaisilla tulee olla kulttuuria helposti saavutettavissa. Kulttuuriin käytettävä raha tulee säilyttää nykyisellä tasolla. Kulttuuripalveluiden tuottamisen eri vaihtoehdot on hyvä selvittää seuraavan valtuustokauden aikana.
Kokoomus:
Someron kulttuuri on vahva ja selkeän positiivisesti seutukuntaa profiloiva elementti. Kiitos Someron kaupungin ja Someron seurakunnan aktiivisille vastuuhenkilöille, tanssilava- ja kyläyhdistysten vapaaehtoisille. Nykyinen rahoitus on säilytettävä vähintään samalla tasolla, ja kasvun myötä panostuksia lisätä. Kulttuuritarjontamme on koko seutukunnan elin- ja vetovoimastrategian ”lumovoima”.
Kristillisdemokraatit:
Kulttuuripalvelut tulee järjestää kustannustehokkaasti. Nykyinen palvelumalli on toimiva. Someron tulee selvittää mahdollisuutta oman musiikkiopiston saamiseksi paikkakunnalle hyödyntäen nykytekniikoita.
Perussuomalaiset:
Kulttuuri on osa hyvinvoinnin perustaa, ja sitä tulee tukea myös taloudellisesti. Rahoitus voisi olla enemmän kohdennetumpaa: tapahtumat, nuorisokulttuuri ja perinteiden säilyttäminen ansaitsevat lisää huomiota. Myös yhteistyötä yksityisten toimijoiden kanssa kannattaa kehittää. Kulttuuripalvelut pitää palauttaa kaupungin omaksi työksi ja lopettaa erillinen Someron Kulttuuri ry. Palvelut pitää pystyä jatkossa tuottamaan nykyistä pienemmällä rahalla ja kustannustehokkaasti.
Sosiaalidemokraatit:
Kulttuuripalvelut ovat palaamassa Kulttuuri ry:ltä kaupungin omaksi toiminnaksi. Mikäli tämä toteutuu, on muutoksen sujuvaan läpiviemiseen panostettava. Kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksistä on pidettävä kiinni ja niitä tulee mahdollisuuksien mukaan vahvistaa. Esimerkiksi paikkakunnan taiteilijoiden ja kulttuuriväen toiveisiin ja tarpeisiin työskentelytiloista tulee pystyä vastaamaan. Yhteistyö paikkakunnan kulttuuriyhdistysten kanssa vahvistuu ja vakiintuu.
Kulttuuriin panostaminen tuo kuntaan henkistä ja taloudellista elinvoimaa sekä parhaimmillaan uutta kestävää liiketoimintaa. Somerolla on maksuttomat kokoontumis- ja tapahtumatilat sekä laadukasta yhteistyötä Somero-opiston kanssa. Näistä on pidettävä kiinni myös jatkossa. On huomattava, että kaupungin kaikki panostus ei näy suoraan avustuseuroissa. Somero on tunnettu kulttuuripaikkakunta, tätä arvokasta asemaa on ylläpidettävä ja kehitettävä.
Vasemmistoliitto:
Somerolla on hyvin kulttuuripalveluita, mutta niitä pitäisi mainostaa enemmän. Meidän täytyisi käyttää kulttuuriin joko sama määrä rahaa kuin nyt tai sitten hieman enemmän.
Vihreät:
Kulttuuripalvelut tulee säilyttää Somerolla ja tukea paikallisia toimijoita sekä toivottaa tervetulleeksi yhteistoiminnalla uusia. Yhteistoiminnalla saadaan pienemmälläkin isompaa aikaiseksi. Elävä kulttuuritoiminta on kunnassa tärkeää. Somero-opiston rahoitus tulee turvata. Monipuolinen kansalaisopiston toiminta on yksi Someron vetovoimatekijä. Kulttuuripalvelut virkistävät kaupungin asukkaita.