Tänään vietetään varhaiskasvatuspäivää

0

Tänään torstaina 13.3. vietetään Valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää. Varhaiskasvatuspäivällä on vuosikymmenten perinteet varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien työn näkyväksi tekemisessä. Tänä vuonna muistutetaan päiväkodin johtajien merkityksestä. Varhaiskasvatuspäivää juhlitaan teemalla Pedagogiikkaa johtamassa – päiväkodin johtaja on lasten ja varhaiskasvatuksen puolestapuhuja

Varhaiskasvatukseen on kohdistunut viimeisen vuosikymmenen aikana merkittäviä lainsäädännöllisiä ja opetussuunnitelmallisia muutoksia. Päiväkodin johtajat ovat avainasemassa näiden muutosten juurruttamisessa ja koko henkilöstön sitouttamisessa muutokseen, jossa lapsen edun ensisijaisuus ja oikeus oppimiseen ja hyvään kehitykseen toteutuu jokaisessa suomalaisessa päiväkodissa.

– Vuodesta 2030 alkaen varhaiskasvatuslaki edellyttää päiväkotien johtajilta kasvatustieteen maisterin tutkintoa. Tämä on luonteva jatkumo sille, että varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikan merkitystä varhaiskasvatuksessa ja samalla laki yhtenäistää johtamisjärjestelmää muun koulutusjärjestelmän kanssa, Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton puheenjohtaja Anitta Pakanen toteaa.

Varhaiskasvatuspäivänä onkin hyvä syy juhlia päiväkodin johtajia.

Varhaiskasvatuslaki on luonut selkeät kelpoisuusvaatimukset päiväkotien henkilöstölle ja antaa hyvän pohjan ryhtyä muodostamaan yhtäläistä näkemystä, millä tavoin päiväkodissa tulee toimia ja työskennellä sekä minkälaiset arvot ja toiminta ovat varhaiskasvatustyön perustana. Mitä on laadukas varhaiskasvatus ja millaisista tekijöistä se koostuu. Henkilöstö, jota pidetään varhaiskasvatusjärjestelmän ytimenä ovat avaintoimijoita.

Jokaisen lapsen oppimista ja kehitystä vahvistavaan varhaiskasvatuksen muotoutumiseen tarvitaan varhaiskasvatuslain viitoittamaa tietä ja ennenkaikkea yliopistollisen opettajakoulutuksen suorittaneita opettajia ja päiväkodin johtajia.