Kuntavaalipuolueiden mukaan Someron kaupungin ja Varhan yhteistyötä tulee kehittää somerolaisten lähipalveluiden turvaamiseksi.
Somero-lehden vaalikyselyn vastauksissa todetaan muun muassa, että kaupungin rooli on poistaa esteet palveluiden saannilta ja mahdollistaa niiden toteutuminen täydentävillä ratkaisuilla.
Myös sairauksien ja tapaturmien ennaltaehkäisyyn sekä terveyttä edistäviin harrastusmahdollisuuksiin tulisi satsata.
Someron kaupunki voisi myös yrittää neuvotella ja houkutella sote-palveluita tarjoavia tahoja Somerolle.
Miten kaupunki voisi täydentää sote-palveluita; esimerkiksi perhe-, koti- ja hoivapalveluin eri-ikäisille somerolaisille? Vai voiko/kannattaako kaupungin tehdä näin?
Keskusta:
Sote-palvelut eivät enää kuulu kuntien, vaan hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Hyvinvointialueet saavat rahoituksen näiden tehtävien hoitamiseen, eivät kunnat. Someron kaupungin ja Varhan yhteistyötä tulee kehittää somerolaisten lähipalveluiden turvaamiseksi.
Kokoomus:
Someron sote-palvelut ovat hyvällä tasolla, kiitos muun muassa erinomaisen hoiva-alan työntekijöiden. Uhkana on Varhan talouskriisi, vaikutus kaupungin talouteen ja resurssien keskittäminen Turkuun. Kaupungin rooli on poistaa esteet palveluiden saannilta ja mahdollistaa niiden toteutuminen täydentävillä ratkaisuilla. Kuten omaishoitoa ja paikallisten pk-yrittäjien tuottamat hoiva- ja tukipalvelut.
Kristillisdemokraatit:
Sairauksien ja tapaturmien ennaltaehkäisy sekä terveyttä edistävät työmuodot, ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö sekä asukkaan huomioon ottava kaupunkisuunnittelu kuuluvat kunnille.
Somerolla on paljon liikunta- ja kulttuuripalveluita sekä monipuolista seuratoimintaa ja menestyvät yritykset, jotka ylläpitävät Someron elinvoimaisuutta. Pyöräteitä ja valaistuja kevyenliikenteen väyliä tulee lisätä rakentamisessa ja metsien virkistyskäytön mahdollisuuksia tulee parantaa. Kaupungin kiinteistöt pitää muuttaa esteettömiksi.
Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön näkyvyyttä tulee vahvistaa.
Perussuomalaiset:
Kaupungin harteille ei pidä ottaa sote-palveluita, mutta niitä voidaan täydentää ennaltaehkäisevillä toimilla. Tilanteen mukaan voidaan väliinputoajia auttaa käytössä olevin keinoin ja kehittää niitä lisää.
Perhetyötä, kotihoidon tukipalveluita ja ikäihmisten virkistystoimintaa voitaisiin järjestää yhteistyössä kolmannen sektorin ja yrittäjien kanssa harkinnanvaraisilla etuseteleillä. Tämä keventää raskaamman hoidon tarvetta ja parantaa elämänlaatua. Myös Varhan onnistuminen jatkossa vaikuttaa.
Someron edistys:
Suoranaisia sote- palveluita kaupungin ei kannata, eikä myöskään pidä, tuottaa. Sote- palvelut kuuluvat nyt yksiselitteisesti hyvinvointialueille. Mutta, välillisesti kaupunki voi vaikuttaa asukkaidensa terveyteen hyvillä ja mielekkäillä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin palveluilla.
Someron kaupunki voisi yrittää neuvotella ja houkutella sote-palveluita tarjoavia tahoja Somerolle. Sijaintimme suhteessa Varhaan on syrjäinen, mutta toisaalta olemme kolmen eri hyvinvointialueen risteyskohdassa. Meillä on aikoinaan kuntoutettu suomalaisia veteraaneja. Mitä vastaavaa Suomi tarvitsee tänään ja huomenna?
Sosiaalidemokraatit:
Sote-uudistuksen myötä kaupungilla ei ole sote-palveluiden järjestämis- tai tuottamisoikeutta. Sosiaalidemokraatit haluavat, että Varsinais-Suomen hyvinvointialue on edelläkävijä hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyössä asukkaiden hyvinvoinnin tukemisessa. Myös Someron tulee vaikuttaa siihen, että yhteistyö voi toimia.
Liikuntapuolen elämäntapa- ja ikäihmisten liikuntapiirit ovat osa sitä toimintaa, joka vaikuttaa hyvinvoinnin lisäksi suoraan Hyte-kertoimiin ja sitä kautta myös kaupungin talouteen.
Lasten ja perheiden hyvinvointia tuetaan muun muassa avoimen päiväkodin ja yhdistysten tarjoaman harrastetoiminnan kautta. On tärkeää, että kaupunki tukee kaupunkilaisten hyvinvointiin vaikuttavien järjestöjen toimintaa.
Vasemmistoliitto:
Hoivapalveluita pitäisi lisätä enemmän, jotta ei tarvitse esimerkiksi mennä Saloon hoivapalveluihin, vaan voisi olla lähellä niin sanottua kotiaan.
Vihreät:
Sote-palvelut ovat heikentyneet Somerolla. Kotipalveluiden rooliin pitää panostaa, sillä palvelut ovat karanneet kunnan ulkopuolelle voimakkaasti.
On aika pohtia, voisiko Somero järjestää omaa terveydenhuollon päivystystoimintaa, vaikka osa-aikaisena ratkaisuna.
Meidän on turvattava terveydenhuollon palvelut Somerolla, niitä ei voi enempää heikentää.