Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Futsal-Liigan runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Someron Voima Futsal aloitti pudotuspelien ensimmäisen kierroksen yhtä pykälää alemman sijoituksen saavuttanutta Turun Pallokerhoa vastaan tämän kotikentällä.
SoVo oli pelitapahtumiltaan tasaisessa kamppailussa ratkaisevasti tarkempi sekä maalinteossa että puolustuspelaamisessa, ja myös maalivahtien taistelussa SoVo veti Anwar Abdin ansiosta pidemmän korren. Lopputulokseksi kirjattiin somerolaisjoukkueen 5–2 (2–0) voitto, jolla se otti puolivälieräsarjassa 1–0 johdon.
SoVo joutui Turun otteluun ilman flunssavaivaista kapteeniaan, runkosarjan tehopelaajaa Arber Istrefiä. Asetelma ei joukkuetta sanottavasti hetkauttanut, olihan SoVo viime keväänäkin edennyt mitalipeleihin asti ilman vakio-kippariaan.
Korhonen antoi alkutahdit
SoVo aloitti ottelun varman päälle puolustaen ja luovuttaen pallonhallinnan suosiolla turkulaisille. Vierasjoukkue iski kuitenkin pelin avausmaalin heti ensimmäisen kunnon tilaisuuden saatuaan: Antti Korhonen täräytti vapaapotkun komealla vasemman jalan laukauksella TPK:n verkkoon, kun ottelua oli pelattu kymmenisen minuuttia.
Hurjavireinen Korhonen iski avausjakson loppuhetkillä toistamiseen. Rinor Karaca ja Valdrin Rashica pohjustivat nopealla vastahyökkäyksellä maalipaikan, jonka Korhonen päätti vuorenvarmaan viimeistelyyn.
Pallokerho pääsi hetkeksi taisteluun mukaan toisen jakson alussa, Veeti Savikon kaventaessa lukemat 1–2:een. SoVo kuitenkin tukahdutti kotijoukkueessa virinneen innon nopeasti, kun Muslim Markhiyev siirsi Adonis Sfishtan näppärästä syötöstä vieraat uudelleen kahden maalin johtoon.
Nopean maalikimaran aikana SoVo livahti yhden miehen ylivoimalla kolmen maalin karkumatkalle ja TPK onnistui vielä tekemään toisen kavennusmaalin. Sen jälkeen somerolaisjoukkue keskittyi taas tarkkaan puolustamiseen, eikä päästänyt isäntiään enää juhlimaan lisäosumilla.
SoVo sitä vastoin iski vielä kerran, runsas minuutti ennen loppua, kun Rashica taiteili päivän tehomies Korhosen pitkästä avauksesta pallon vielä kerran kotijoukkueen maaliin.
”Teimme sen mitä tarvittiin”
Ajoittain kiihkeätunnelmaisessa Turun pudotuspeliavauksessa erotuomarit vilauttivat sovolaisille keltaista varoituskorttia kolmesti ja kotijoukkueen suuntaan kaksi kertaa. Lisäksi TPK:n maalivahti Peetu Savikko tuli ulosajetuksi suoralla punaisella kortilla, hänen pelattuaan palloa kädellään maalivahdin alueen ulkopuolella.
– Tämä oli meiltä ihan ookoo peli, eli teimme sen, mitä ensimmäisen voiton eteen tarvittiin. Hyökkäyspeli meillä jäi vähän uupumaan, mutta maalintekopaikoissa pelaajamme olivat ”kliinisen” tarkkoja. Joukkueena puolustaminenkin onnistui hyvin ja maalivahti Abdi hoiti hommansa yhtä virhettä lukuun ottamatta erittäin hienosti, SoVon manageri Jarkko Ihalainen tiivisti puolivälieräsarjan avauspelin hengen.
SoVo johtaa ”paras kolmesta” -systeemillä pelattavaa ottelusarjaa 1–0, eli se on yhden voiton päässä välieräpaikasta. Seuraavan ottelunsa SoVo ja TPK pelaavat tulevana lauantaina Somerolla ja mikäli turkulaiset onnistuvat voittojen tasoittamisessa, sarja viedään lopulliseen ratkaisuun sunnuntaina – ja edelleen Somerolla.
– Lähdemme seuraavaan peliin luottavaisin mielin. Toivotaan nyt vain, ettei kokoonpanosta putoa enempää pelaajia sairastelujen vuoksi ja että ”Arbekin” saataisiin mahdollisimman pian taas mukaan pelaamaan.
– Turussa onnistuimme aika passiivisella taktiikalla pelaamaan vastustajalta pois heidän parhaat hyökkäyspelin aseensa. Kotikentällä meidän täytyy kuitenkin olla aktiivisempia ja saada oma pelimme toimimaan paremmin, Ihalainen ennakoi ottelusarjan jatkoa.
Futsal-Liigan muissakin puolivälieräsarjoissa runkosarjassa paremmin menestyneet joukkueet hakivat avausvoitot vastustajiensa kotisaleista: Akaa Futsal kaatoi Pirkkalan Jalkapalloklubin 7-0, FC Kemi kukisti Espoon GFT:n 4-2 ja Valkeakosken Mad Max oli Vieska Futsalia parempi maalein 8-4.
SoVon tehosaldot
Antti Korhonen 2+2=4 (+3/-2=+1)
Rinor Karaca 1+1=2 (+3/-1=+2)
Valdrin Rashica 1+0=1 (+3/-1=+2)
Muslim Markhiyev 1+0=1 (+2/-1=+1)
Adonis Sfishta 0+1=1 (+2/-1=+1)
Valmir Seferi (+2/-1=+1)
Mourad Amehri /+1/-1=0)
Lirim Myrtaj (+0/-0=0)
Samuli Laine (+0/-0=0)
Maalivahti: Anwar Abdi; peliaika 40.00 min. (+4/-2)
(Vaihdossa: Niko Rikkilä, Nevzat Mustafa)
Varoitukset: Rashica (pudotuspelien 1.), Markhiyev (1.), Jarkko Ihalainen (toimihenkilö, 1.)
Kumulatiiviset rikkeet: TPK 5, SoVo 10
Yleisömäärä: 255