Someron ikiliikkujille avilta 16 000 euroa

0
KUva Mikael Rydenqvist/TS

AlueHallintovirastot ovat tehneet päätökset liikunnallisen elämäntavan valtionavustuksen saajista. Myönnettyjen avustusten turvin sata hanketta ympäri Suomen pääsee entistä tehokkaammin kannustamaan kaiken ikäisiä suomalaisia liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden pariin.

Lounais-Suomen aluevirasto myönsi avustusta 310 900 euroa 15 hakijalle.

Yksi hakijoista oli Someron kaupunki, joka sai 16 000 euroa Someron ikiliikkujat -hankkeelleen.

Hakemuksen perusteluissa todettiin, että somerolaisista kolmasosa on yli 65 vuotta täyttäneitä ja ikääntyneiden määrä on yhä kasvamassa. Somero on maantieteellisesti jakaantunut useampaan pieneen kylään, joista kulku keskustaan hankaloituu ikääntyessä. Kylillä asuvilla tulisi olla mahdollisuus pitää fyysisestä aktiivisuudestaan huolta, kuten keskustan väellä. Erityisesti tämän vuoksi palveluliikenteen mahdollistaminen nousee esille yhtenä merkittävimpänä kehitystoimena.

Someron ikiliikkujat -hankkeen myötä selvitetään palveluliikenteen käytettävyyttä kaupungin liikuntaryhmiin ja tapahtumiin. Vertaisohjaajatoiminnalla lisätään liikettä eri alueille. Kohderyhmän tavoittamiseksi on syytä kiinnittää huomiota selkeämpään ikäihmisille suunnattuun viestintään.

Aluehallintovirastot myönsivät yhteensä 2 131 740 euroa liikunnallisen elämäntavan paikallisille kehittämishankkeille. Avustusta sai 101 tahoa ympäri Suomen. Myönnetyt avustukset ovat osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Liikkuvat-ohjelmakokonaisuutta, jolla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Tänä vuonna liikunnallisen elämäntavan paikallisten kehittämisavustusten jaossa etusijalla ovat Ikiliikkuja- hankkeet. Niiden tavoitteena on tukea liikunnallista elämäntapaa sellaisten yli 65-vuotiaiden keskuudessa, jotka terveytensä kannalta liikkuvat liian vähän. Ikiliikkuja-hankkeissa pyrkimyksenä on ikäihmisten toiminta- ja liikkumiskyvyn säilyminen ja paraneminen.

Liikunnallisen elämäntavan valtionavustusta myönnettiin myös muihin painopisteisiin. Näitä ovat Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva aikuinen, Liikkuva perhe , soveltava liikunta, luontoliikunta sekä useiden ikäryhmien yhteiset hankkeet.