– Yrittäjyydessä on haastavinta markkinoida omaa yritystä ja saada näkyvyyttä tarpeeksi. Aikataulutus ja työnteko ei itsessään ole haasteellista, muta sellaisen uskon luominen, että myös nuoriso voi hoitaa asiat ammattitaidolla on haasteellista.
Näin pohtivat lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Luukas Kyyrä ja Paavo Hälli, jotka perustivat viime vuoden lokakuussa yrityksen nimeltä TehoDuo.
Kaksikko sai idean yrittäjiksi ryhtymisestä Someron lukion NY Vuosi Yrittäjänä -ohjelman kautta. Valtakunnallinen Nuori Yrittäjyys ry:n opinto-ohjelma kestää koko lukuvuoden, ja sen aikana kurssilaiset perustavat oikealla rahalla toimivan NY-yrityksen.
TehoDuo on keskittynyt pääasiassa erilaisiin pihahommiin.
He kertovat toimialaansa kuuluvan muun muassa lehtien haravointia, kuusiaidan leikkuuta ja lumenkolausta sekä kaikenlaisia klapihommia. Viime vuonna he myös tyhjensivät yhden hallin ja ripustivat jouluvalot korkeaan kuuseen. Ensi kesänä olisi luvassa esimerkiksi talon maalausta.
Kaksikko toimii pääasiassa Someron alueella. Pidemmälle lähdetään tapauskohtaisesti, jos homma on sen arvoinen. Käytössä on oma auto, jolla kaksikko liikkuu työkohteisiin ja kuljettaa työvälineitä.
– Olemme uusi yritys, joten meillä ei ole isoa työkaluarsenaalia, paitsi haravat ja lumikolat. Olemme saaneet lainattua lähipiiriltämme sekä asiakkailtamme työkaluja, mikäli niitä on tarvittu. Vielä ei ole tullut mitään ongelmia sen suhteen, kertoo Kyyrä.
Työturvallisuuteenkin on kiinnitetty huomiota. Käytössä on suojavarusteita, kuten hanskoja, suojalaseja ja kuulosuojaimia.
– Lisäksi arvioimme aina riskit ennen työn aloittamista.
Opiskelun lisäksi kumpikin kuuluu nuorisovaltuustoon, jossa Kyyrä toimii puheenjohtajana.
Yritystoiminta ja koulu tasapainotetaan aikatauluttamalla työt iltapäiviin, viikonloppuihin ja loma-aikoihin.
– Tähän asti kaikki on sujunut ongelmitta.
Someron lukiosta löytyy kaksikon mukaan muutamia muitakin oppilaita, joilla on omaa yritystoimintaa. Hekin ovat osallistuneet lukion yrittäjyyskurssille, jossa Kyyrä ja Hällikin parhaillaan ovat.
– Mutta mielestämme nuorten yrittäjyydestä voisi puhua enemmän. Harva tajuaa kuinka palkitsevaa tämä homma oikein on, Kyyrä kannustaa.
– Seuraamme myös itse somessa useita nuoria yrittäjiä, jotka puskevat täysiä omia juttujaan eteenpäin.
Kummankin perhe on tukenut ja kannustanut kaksikkoa heidän yritystoiminnassaan ja sitä kautta on saatu myös asiakkaita.
– Ja me kannustamme ehdottomasti muita nuoria yrittäjyyteen! Se on hyvä tapa oppia työelämän taitoja, hankkia omaa rahaa ja kehittää itseään. Esimerkiksi asiakkaan kohtaaminen ja ystävän arvostus on asioita, joista olemme oppineet todella paljon, sanoo Kyyrä Hällin nyökätessä vierellä.
– Mikään muu ei tee paremmalle mielelle kuin onnistunut keikka, ja asiakkaan aito kiitollisuus.
Tulevaisuudessakin yrittäjyys kiinnostaa, vaikka vielä ei kummallekaan ole aivan varmaa, mille aloille tähtäävät. Eikä kaksikko tiedä varmasti sitäkään, kuinka kauan jatkavat TehoDuon pyörittämistä, mutta jonkinlainen yrittäjyyden kipinä on sen myötä molemmille syntynyt.
Kesäksi tehokaksikko ottaa mielellään työkeikkoja vastaan.
Nuorten kesätyötilanne on kaksikon mukaan Somerolla kohtalainen, mutta kilpailu paikoista on kovaa. Monet nuoret tekevät töitä esimerkiksi kaupoissa, maatiloilla tai kaupungin hommissa. Pieneksi kunnaksi kesätöitä kyllä Kyyrän ja Hällin mukaan löytyy, mutta toki tilanne voisi olla parempikin.
Vaikka TehoDuo paiskii kesällä töitä, nauttivat nuoret yrittäjät myös vapaasta. Suunnitelmissa on reissuja ja rentoa oleilua kavereiden kanssa. Kesä on molemmista parasta aikaa ja silloin pitää muistaa ottaa myös rennosti.
– Töiden ja kuntosalin lisäksi meidät löytää uimarannoilta.
Lukion jälkeen seuraava etappi on armeija, sillä maanpuolustus kiinnostaa kumpaakin.
– Ja sen suorittaminen kunnialla, lisää Kyyrä.
Kyyrä tähtää laskuvarjojääkäriksi tai erikoisrajajääkäriksi. Hällillä on tavoitteena päästä upseeriksi.
– Jos juuri nyt pitäisi hakea kouluun, se olisi varmaankin maanpuolustuskorkeakoulu tai poliisikoulu, sanoo Kyyrä.
– Minulla se olisi kauppakorkeakoulu, pohtii Hälli.