– Kyllä kaikki on aina järjestynyt, sanoo Mäntylän tilaa pyörittävä Kaija Laine .
Hän seisoo työntekijänsä Aija Oksasen kanssa pihattonavetan keskellä ja kertoo, miten 170 eläimen lypsykarjatilaa hoidetaan. Työntekijöitä on nyt löytynyt tarpeeksi, mutta helposti se ei käynyt.
– Olen hakenut työntekijöitä pidemmän aikaa. Nyt on hyvä tilanne ja minulla on useita henkilöitä, joita voin pyytää töihin. Voin jopa joskus pitää itsekin vapaapäivän.
Päivät alkavat viideltä aamulla ja loppuvat illalla kuuden seitsemän aikoihin. Laine sanoo, että kaksi tarvitaan aamuvuoroon ja aamulypsyyn, päivällä pärjää yksin ja illalla olisi taas oltava kaksi töissä lypsyn aikaan. Mäntylän tilalla on käytössä asemalypsy. Se ei ole täysin automatisoitu, vaan vaatii ihmisen paikalle.
– Tämä työ on fyysisesti raskasta ja sitä on paljon. Jaksan tehdä itsekseni päivän kaksi, mutta en enempää.
Kaija Laine sanoo, että työn määrä vaihtelee kuitenkin sen verran, että välillä tehtävää on tarjolla enemmän ja toisinaan taas vähän vähemmän. Se vaikuttaa työntekijöiden saantiin. Osaajat poimitaan nopeasti hommiin.
– Hiljattain Somerolle muutti maatalousalan ihminen, joka haki työpaikkaa. Hänelle tuli useita tarjouksia, sai itse päättää mihin menee. Tarvetta tekijöille siis on.
Aija Oksanen on nyt työskennellyt Mäntylän tilalla reilun viikon. Laine tavoitti Oksasen viestillä.
– Olen ollut täällä 15 vuotta sitten työharjoittelussa ja sen jälkeen jäänyt töihin joksikin aikaa. Kaija laittoi torstaina viestiä, lauantaina soiteltiin ja maanantaina aamulla aloitin navetalla, Oksanen kertoo.
Hän sanoo tilanteen olleen molemmille naisille mieluisa. Oksanen kouluttautuu parhaillaan klinikkaeläinhoitajaksi pitkän hevosalan uran jälkeen. Opiskelujen ohessa ehtii silti myös työskennellä. Laineelle taas oli suuri helpotus saada tuttu ihminen työmaalle auttamaan.
– Jos työntekijää hakee tietyistä ryhmistä, esimerkiksi Facebookista, tulee paljon hakemuksia ulkomailta. Nigeriasta, Marokosta, Irakista, Laine sanoo.
Monelle työn fyysisyys voi tulla yllätyksenä ja homma loppua ennen kuin ehtii alkaakaan.
– Kyllä tässä pystyy näitä perushommia tekemään ilman koulutustakin, mutta monilla keho ei kestä. Eläinten tuntemuksesta on suuri hyöty, sillä lypsyssä olevaa lehmää hoidetaan eri tavalla kuin umpilehmää tai vasikkaa. Kun on silmää eläimelle, näkee paremmin myös sairastumiset, ontumiset ja muut ongelmat.
Laine kertoo ottaneensa vuosien varrella useita harjoittelijoita. Suurin osa on ollut työhön sopivia. Oppisopimuskin on vaihtoehto. Se, että kouluttaisi itse itselleen työntekijän.
– Oppisopimuskoulutus ei vain Suomessa ole työnantajalle kovin motivoiva. Siinä on suuri vastuu ja paljon byrokratiaa, eikä ole kuitenkaan takeita, että työntekijä pysyy. Minulla oli täällä esimerkiksi kerran nuori, jota ehdin perehdyttää pari viikkoa, kunnes työn fyysisyys ilmeisesti pelästytti hänet ja lopulta hän lopetti työt juuri talon tavoille opittuaan.
Laine ei usko, että työntekijöitä saisi rahallakaan pidettyä. Monet alalle pyrkivistä ovat naisia, joilla on esimerkiksi hevostaustaa tai ainakin eläinrakkautta.
– Tämä eläinten kanssa työskentely on itselle elämäntapa. Olen aivan pienestä asti käynyt tallilla ja kouluttautunut sitten hevosalan yrittäjäksi. Neljä vuotta sitten sattunut tapaturma hevosen kanssa lopetti uran. Nyt kuitenkin tuntuu, että jaksan taas tehdä fyysisempääkin työtä, Oksanen pohtii.
Laineen mukaan hyvä maatalousalan työntekijä on itseohjautuva ja vastuuta ottava.
– Sellainen, että osaa katsoa, mitä tarvitsee milloinkin tehdä ja tarttuu työhön.
Kuin tilauksesta navetan ikkunan takana alkaa viuhumaan suuri moppi. Laine hymyilee, kun huomaa päivävuorossa työskentelevän Sergiin puhdistavan ikkunoita. Mies on katsonut oleva aika nähdä ulos pimeän talven jälkeen.
– Ensisijaisen tärkeää kuitenkin on, että työnantaja ja -tekijä kohtaavat.
