Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanien toiminnanjohtaja Taina Sainio kertoo yhdistykselle tulleen ennätyksellisen paljon hankehakemuksia.
– Niitä on tullut yhdistykselle käsiteltäväksi yhtä paljon rahoituskauden ensimmäisen puolentoista vuoden aikana kuin koko edellisellä, yhdeksän vuotta kestäneellä rahoituskaudella. Hallituksemme on myös ollut melkoisen haasteen edessä, kun lähes kaikissa kokouksissa on ollut 15–20 hakemusta käsittelyssä.
Kuluvan rahoituskauden haut avautuivat kesäkuussa 2023. Valintajakso on päättynyt tämän vuoden tammikuussa. Tässä aikavälissä yhdistykselle on jätetty vireille 130 hakemusta. Niistä noin 70 prosenttia on yritystukihakemuksia.
– Jokivarsikumppanit on puoltanut hakemuksiin noin 1 320 000 euroa julkista rahoitusta eli noin 40 prosenttia myönnetystä rahoituskehyksestä.