Perheille apua liikunnallisen elämäntavan löytämiseen

0
Jesse Tulokas sanoo, että perheen yhteinen liikunta voi olla vaikka pyöräilyä yhdessä, kävely kauppaan tai pallon heittelemistä kotipihalla.

Somerolla on alkanut uusi perheliikuntahanke. Siinä lapsiperhe saa tukea, jotta löytäisi arkeen yhteisiä hetkiä, esimerkiksi liikunnan parissa.

Tärkeä tavoite on, että liikunnasta tulisi osa perheen jokapäiväistä elämää nyt ja tulevaisuudessa.

– Olisi hetkiä, että perhe tekisi yhdessä: olisi ja liikkuisi. Että kasvaisi paremmin voivia kansalaisia, toteaa hankkeen vetäjä, somerolainen Jesse Tulokas.

Hän muistuttaa aikuisten olevan tekemisillään tai tekemättömyydellään esimerkkinä lapsille.

– Lapset tekevät perässä, mitä aikuiset edellä. Pitää myös paikkansa, että minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa.

Vähäiseen liikuntaan voi olla monia syitä. Esimerkiksi aikuisilla työkiireet painavat päälle, ei ehditä syömään säännöllisesti, olemaan perheenä yhdessä ja viettämään aikaa.

Lapsilla ja nuorilla päivärytmi saattaa olla hukassa. Ruutua tuijotetaan liikaa. Uni ja liikunta jäävät vähiin.

– Uni, ravinto ja liikunta ovat ne elämän perusjutut. Tämän neuvontapalvelun tavoitteena on, että perhe saisi elämäänsä säännöllisyyttä ja arjen hallintaan, tiivistää Tulokas.

 

Missään mennään, mihin tarvitaan tukea

Koko perheen voimin ensin jutellaan ja kartoitetaan, missä tällä hetkellä mennään ja sitten, mihin perhe kaipaa ja toivoo tukea. Sen jälkeen asetetaan tavoite ja sen edistymistä seurataan. Matkan varrella tavoitetta voidaan muokata perheen tarpeiden mukaiseksi.

Neuvontakertoja perhettä kohti on 1–6.

Jesse Tulokas lupaa lähteä perheen kanssa yhdessä ulkoilemaan, vaikka kävelemään, uimaan tai pelaamaan jalista.

– Ei sen tarvitse kovin ihmeellistä olla. Heitellään vaikka koko perheen voimin ulkona palloa.

Tai ettei älypuhelimia tuoda ruokapöytään. Tai otetaan perheessä käyttöön illalla kellonaika, jolloin älypuhelimet, läppärit ja televisio suljetaan.

– Perhe voisi mennä porukalla lyhyitä matkoja kävellen tai pyörällä. Poljettaisiin fillarilla vaikka yhdessä uimaan, heittelemään frisbeetä tai mentäisiin kauppaan viikonloppuisin, ehdottaa Tulokas.

 

Neuvonta on perheille maksutonta

– Ottakaa rohkeasti yhteyttä laittamalla sähköpostia (jesse.tulokas@somero.fi) tai soittamalla (p. 050 523 9496), niin sovitaan tapaaminen. Parhaiten minut saa kiinni alkuviikosta, ohjeistaa Jesse Tulokas, joka tekee hanketyötä osa-aikaisena ja työskentelee tehtävässä 40-prosenttisella työajalla.

– Tapaamiset voidaan sopia muillekin ajankohdille ja vaikka monitoimitalolle ja kotiin, toteaa hän.

Neuvonnan lisäksi kuluvana vuonna järjestetään liikunnallisia tapahtumia yhteistyössä eri tahojen kanssa. Avoimen päiväkodin kanssa järjestetään liikuntapeuhu maanantaiaamupäivällä 14.4. monitoimitalossa. Unelmien liikuntapäivään 10.5. on luvassa urheilukentälle lapsiperheille liikunnallista toimintaa.

Varhaiskasvatuksen kanssa aiotaan järjestää liikuntatapahtuma keväällä tai alkusyksystä. Tämän suunnittelu ei ole vielä käynnissä.

Tulokas on tähän mennessä käynyt kertomassa palvelusta muun muassa seurakunnan perhekerhossa.

Hanke päättyy kuluvan vuoden lopussa, mutta tavoitteena on poimia päältä parhaat palat ja jatkaa niiden käyttöä osana Someron liikuntapalveluiden liikuntaneuvontaa. Suoraan lapsiperheille kohdennettua toimintaa liikuntapalveluilla ei ole aiemmin juurikaan ollut.