Tärkeintä on, että äänestää

0
Anja Kallio aikoi mennä itse äänestämään, kun hänen 2,5 tunnin kerääjänpestinsä on ohi.

Ensimmäisenä alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestyspäivänä Anja Kallio keräsi lahjoituksia Pieni eleelle. Hänellä vierähti 2,5 tuntia lipaskerääjänä kaupungintalon valtuustosalin eteisessä. Rupeaman jälkeen hän aikoi mennä itse äänestämään.

– Sellaisen ehdokkaan valitsin, jonka tiedän pitävän kunniassa omien arvojeni mukaisia asioita. Hän pitää huonompiosaisten puolia; että vanhukset hoidetaan hyvin ja palvelut kotiin toimivat, selvitti Kallio

Kallion oli helppo löytää sopiva äänestettävä.

– Tunnen niin paljon ihmisiä, kun olen ollut mukana monenmoisessa yhdistyksessä ja toiminnassa. Tiedän, ketkä hoitavat asiat hyvin ja joihin voi luottaa.

Kallio kertoo omasta ensimmäisestä äänestyskerrastaan kunnallisvaaleissa. Se tapahtui vanhalla paloasemalla.

– En muista, ketä äänestin. Se on mielessä, ettei minulla ollut mukana yhtään kolikkoa, enkä voinut ottaa osaa vaalikeräykseen. Lipaskerääjän katse oli kylmä. Nolostutti.

Viime vuosikymmeninä Kallio on ollut useissa vaaleissa lipaskerääjänä.

– Päätin, etten ylenkatso ketään. Ei ole väliä, vaikkei osallistuisikaan keräykseen tai kuinka paljon rahaa antaa. Tärkeintä on, että äänestää.

Pieni ele -lahjoituksella tuetaan kotimaan vammaisia ja pitkäaikaissairaita. Annetaan heille apua ja iloa arkeen.

Puolet keräyksen tuotosta jää suoraan keräyspaikkakunnalle.

Keräys on ollut vaalien yhteydessä yli 100 vuotta. Ensimmäinen keräys oli vuonna 1907, ja sen lahjoitukset menivät tuberkuloosin vastustamiseen.

Pieni ele oli aiemmin nimeltään vaalikeräys. Toiminta perustuu hyväntekeväisyyteen ja on poliittisesti sitoutumatonta.