Heino Haapalehto kertoo, että taulujen maalaaminen on hänelle menneiden muistelemista ja tunteiden nostattamista. Tauluillaan hän tahtoo herätellä katsojan ajattelemaan.
– Taulut nostavat esiin tunteita, toteaa Haapalehto.
Heinäpeltomaalauksissa Haapalehdon muisteltavina olivat lapsuuden koko perheen urakat.
– Asuttiin pienellä tilalla. Meillä oli yksi, kaksi lehmää. Niille piti saada syötävää. Isä niitti heinät, äiti haravoi ja me lapset laitoimme heinät seipäille. Oli kuuma, kova helle ja korvissa kuului heinäsirkkojen sirinää. Kun kuivia heiniä kerättiin ja kannettiin latoon, niin ne rapisivat ja tarttuivat hikiseen ihoon. Vieläkin haistan nokassani heinän tuoksun.
– Aihe tauluun voi tulla mistä vaan. Kuulemasta, näkemästä, kuvasta, mainoksesta… Tossahan on kiva taulun aihe, kertoo Heino Haapalehto.
Kerran se tuli taidenäyttelyn pussukoista, joihin kävijät saivat laittaa ostamansa tuotteet. Pussin kylkeen oli tallennettu kuvia näyttelyn tauluista. Yhdessä keikaroitsi hoviväkeä. Siitä Haapalehto teki ison taulun Hoviherrat.
– Koko kesä meni sitä tehdessä.
Haapalehto on maalannut tilaustyönä myös muotokuvia.
– Kun näen jonkun kivan kohteen, niin otan siitä valokuvan. Kotona ryhdyn maalaushommiin.
Joskus Haapalehto kopioi aiheen suoraan yksyhteen tauluunsa. Joskus valokuvan anti on vain osa taulua tai oman idean jatkumo, kuten Susirajan tällä puolen -taulussa.
– Kuvasin mäntymetsää älypuhelimen kameralla. Ei siellä kulkenut silloin susia; maalasin ne sitten vasta tauluun.
– Kopioin Jumalan luomaa, tokaisee tekijä.
– Jollain tavalla maalaaminen on minulle myös terapiaa. Voi se olla pätemisen tarvettakin, että saa ihmisissä aikaan tunteita.
Öljyväreillä maalaaminen astui Haapalehdon harrastuskirjoon 1970-luvulla.
– Olin silloin töissä paperitehtaalla Lohjalla. Kolmivuorotyössä tuli pitkiä vapaita. En voinut vaan olla. Käsille piti saada jotain tekemistä.
Hän ryhtyi maalaamaan ajankulukseen. Työväenopistolla hän sai oppia kunnioittamaltaan Jaakko Salmelta.
Ensimmäinen oma näyttely Haapalehdolla oli 1970-luvun puolivälissä Lohjalla.
– Jännitti, mitä muut sanovat töistäni. En muista, menikö yhtään taulua kaupaksi.
Musiikillakin on ollut tärkeä osansa miehen elämässä. Haapalehto on laulanut itselleen iskelmämestaruuden ja ollut rumpalina tanssibändissä.
– Musiikin mukana tuli muutakin. Elämä meni levottomaksi. Lopulta vaimo pyysi valitsemaan avioliiton tai musiikin. Minä valitsin silloisen, nyt edesmenneen, vaimoni.
Silloin Heino Haapalehto ryhtyi jälleen maalaamaan tauluja. Silloin tällöin hän käy laulelemassa ja soittamassa huuliharppua vanhusten palvelutaloissa.
Heino Haapalehdon taidenäyttely Tunteita on esillä huhtikuun ajan Kädenjäljet-galleriassa Joensuuntien varressa.
Kaikki on lähellä
Heino Haapalehto ja vaimonsa Johanna muuttivat puolisen vuotta sitten Somerolle. He olivat etsineet itselleen loma-asuntoa. Pariskunnalle sopiva kaksikerroksinen vuonna 1935 rakennettu omakotitalo löytyi Someron keskustasta.
Heino Haapalehto sanoo, että lähellä pääkaupunkiseutua hintaan olisi pitänyt laittaa ykkönen eteen tai nollia perään.
– Kaikki on lähellä: helluntaiseurakunta, kauppa ja muut palvelut. Tässä iässä pitää jo miettiä, miten pärjää vanhuudenpäivinä. Meillä on hätävarana Lohjalla kerrostaloasunto, jonne voi lähteä, jos eläminen, vaikka lumityöt, alkavat tulla liian raskaiksi, toteaa Heino Haapalehto.
– Viime kuukaudet olemme remontoineet ja korjanneet taloa sisältä. Odotamme jo kovasti kesää. Silloin maalataan talo ulkoa ja rakennetaan aita ympärille.
Suvella pariskunta aikoo suunnata tutustumaan Someron ja sen naapurikuntien luontokohteisiin ja nähtävyyksiin, esimerkiksi Torronsuo on mielessä.
