Parin kuukauden kuluttua perheellemme saapuu Somerolle saunamökki. Käytän ilmaisua saapuu, koska talo kirjaimellisesti tulee tiettynä päivänä. Se on sisätiloissa valmiiksi rakennettu ja mahtuu juuri ja juuri sellaisen auton kyytiin, jota minulla ei ole lupa ajaa.
Niin pitkälle on ihmiskunnassa päästy, että kiuaskin on mökissä jo valmiiksi paikoillaan, mutta tulta tuskin on pesässä eikä keinutuoliakaan ole asemoitu. Terassikin pitää itse Youtube-videoiden avustuksella nikkaroida, joten jotain sentään jää kaupunkilaisenkin päänvaivaksi.
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun esi-isieni maille Salamaan rakennetaan. Edellinen torppa pystytettiin noin sata vuotta sitten joskus 1920-luvun alkupuolella.
Syyskuussa 1919 isoisoisäni Kalle Salama oli lunastanut Kujansuu-nimisen maapläntin, joka sitten sai uuden nimen ostajansa mukaan. Myyjinä maakaupassa olivat Kallen serkun Josefiina Torkkomäen poika Aukusti ja tämän vaimo Emerentia. Hintaa maalle tuli 3 000 markkaa, joka nykyrahassa on vajaat 1 500 euroa.
Tuollaista summaa Kalle-räätälillä ei toki ollut varaa maksaa. Onneksi nuori Suomi oli kuitenkin jo tuolloin kehittänyt asutuskassa-nimisen järjestelmän, joka oli tarkoitettu juuri Kallen kaltaisten tilattomien ihmisten auttamiseksi. Yhdellä allekirjoituksella ja kunnan myöntämällä lainarahalla Kalle muuttui torpparista talolliseksi.
Lainaraha on lainarahaa vielä 2020-luvullakin, mutta allekirjoitukset sentään ovat enimmäkseen vaihtuneet digitaalisiksi. Sitä Kalle tuskin osasi ennakoida, vaikka muuten pyrkikin olemaan ajan hermolla. Ennen kuolemaansa hän päätti muun muassa panostaa henkilökohtaiseen hygieniaan ja nikkaroida hammasharjan sian harjaksista.
Siinä olisi Kallella ihmettelemistä, kun meidän 2020-luvun torppamme laskeutuu nosturin varassa perustuksien päälle. Moni asia on maailmassa muuttunut, mutta samaa maisemaa haluan minäkin vielä 100 vuotta Kallen jälkeen katsoa.
Markus Virtanen
säveltäjä