Sadat toimittajat ympäri maailman kokoontuvat Italiaan – myös Somero-lehdestä edustus

0

Keski-Italiassa, Perugian kaupungissa, kokoontuu loppuviikon aikana sadat toimittajat ympäri maailman vuotuiseen kansainväliseen journalismin festivaaliin. Somero-lehden toimittaja Kira Kauppi lähti paikan päälle keskiviikkona kuulemaan, millaiset tuulet puhaltavat journalismin saralla Suomen rajojen ulkopuolella.

Festivaalilla pitää luentoja muun muassa sadat toimittajat, tuottajat ja päätoimittajat. Aiheet vaihtelevat tekniikasta ympäristöasioihin ja ihmisoikeuksista kriisialueuutisointiin, paikallisjournalismia unohtamatta. Paljon puheenvuoroja pidetään erilaisten medioiden rajapinnoilla julkaistavasta journalismista, tekoälystä ja journalismin tulevaisuuden rahoituksesta.

Journalismin festivaali Italiassa on suurin vuosittainen media-alan tapahtuma Euroopassa. Se järjestetään nyt 19. kertaa. Viime vuonna tapahtumassa esiintyi yli 600 puhujaa. Kaupille myönnettiin festivaalille osallistumiseen Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön opintoraha. Opintoraha myönnettiin Kaupin lisäksi kolmelle muulle journalistille Suomesta.

Kira Kauppi on Italiassa Euroopan suurimmassa vuosittaisessa media-alan tapahtumassa.