
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Pallon lentopallojunioreiden vanhin sarjatoiminnassa mukana oleva ikäluokka oli mukana Nurmossa pelatussa A-tyttöjen valtakunnallisen sarjan välieräturnauksessa.
– Turnaus oli joukkueeltamme ihan nappisuoritus ja saavutimme tavoitteenamme olleen pääsyn pelaamaan lopputurnausvaiheen sijoista yhdeksästä kahteentoista, SoPan A-tyttöjoukkuetta valmentava Janne Lehtonen iloitsi.
Helsinkiläinen PuMa-Volley ja kotijoukkue Nurmon Jymy tiedettiin jo ennalta niin koviksi vastustajiksi, että niiden kaatamiseen somerolaisilta olisi vaadittu pieniä ihmeitä.
– Tarjosimme kuitenkin molemmille joukkueille hyvän vastuksen. Nurmo oli meitä vastaan hetkittäin hätää kärsimässä, emmekä me PuMa-pelissäkään ”pesukoneeseen” joutuneet, valmentaja kertoi.
PuMa kukisti SoPan eräluvuin 2–0 (25–21, 25–20) ja Jymy oli somerolaisia parempi niin ikään 2–0 (25–16, 25–23). Nurmolaisia vastaan SoPa oli kakkoserässä edellä pistein 17–15 ja nousi lopussa 21–24 tappioasemasta vielä pisteen päähän.
SoPan päivän kolmannessa ottelussa Alahärmän Kisan/Lapuan Virkiän yhteisjoukkuetta vastaan ratkaistiin se, kumpi joukkueista pelaa lopputurnauksessa sijoista 9.–12. ja kumpi jää kamppailemaan sijaluvuista 13.–16.
SoPa voitti jännittävien vaiheiden jälkeen avauserän pistein 27–25 ja johti toista erää lupaavasti pistein 22–16, kunnes pelikuviot hieman sotkeentuivat ja AK/Virkiä hivuttautui takamatkalta tasoittavaan 26–24 erävoittoon.
Kempeleen sijasta kenties kotisaliin
Ratkaisevassa kolmoserässä sopalaiset eivät enää jättäneet sattumille sijaa, vaan todistivat alusta loppuun jatkuneella hallinnallaan ja 15–10 pistevoitolla paremmuutensa. Se tuotti somerolaisille PuMan ja Jymyn takana turnauksen kolmossijan. Kaksi kärkijoukkuetta päättävät kautensa kahdeksan parhaan joukkueen välisessä Suomen mestaruus -lopputurnauksessa.
– Neljänneksi jääminen olisi ollut sikälikin harmillinen tulos, että olisimme todennäköisesti joutuneet matkustamaan päätösturnaukseen Kempeleeseen. Nyt meillä on jopa mahdollisuus saada kauden viimeinen turnaus kotikentälle monitoimitaloon, Lehtonen sanoi.
Valmentajan räknäilyjen mukaan toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna pelattavassa sijoitusturnauksessa SoPa olisi saamassa vastustajikseen Oulunsalon Vasaman, Lempo-Volleyn Lempäälästä sekä PuMa-Volleyn kakkosjoukkueen.
Kaksi vuotta sitten SoPa päätti silloisella A-tyttöjoukkueellaan kauden kotikentällä pelattuun sijoitusturnaukseen, päätyen sijaluvulle kymmenen. Viime keväänä SoPa oli tässä ikäluokassa kolmastoista ja tänä vuonna sijoitus tulee siis olemaan kahdestoista tai parempi. Se on erinomainen suoritus puhtaasti ”oman kylän tyttöjen” voimin pelaavalta joukkueelta valtakunnallisessa sarjassa, jossa on mukana 43 joukkuetta.
SoPan kokoonpano Nurmossa: Anni Pettersson, Siiri Puotsaari, Siiri Salo, Olivia Lehtonen, Anni Luoto, Amanda Juselius, Elsa Merivirta, Emma Lehtonen, Aleksanda Lehtinen ja varapelaajana mukana Riia Juselius.
SoPa C-tyttöjen kahdeksastoista
Kahta ikäluokkaa nuoremmat pelaajat saivat C-tyttöjen sarjakauden päätökseen eri tasojen sijoitusturnauksissa. Valtakunnalliseen sarjaan osallistui tässä ikäluokassa yli sataviisikymmentä joukkuetta. Sarjan loppuottelussa Ylihärmän Junkkarit kukisti Euran Raikun.
Täpärästi SM-lopputurnauksen ulkopuolelle jäänyt SoPan ykkösjoukkue otteli sijoista 17.–22. Lempäälässä. Alkulohkossa SoPa voitti molemmat ottelunsa ja perään myös finaalikarsinnan. Loppuottelussa Nurmon Jymyn kakkosjoukkue oli parempi eräluvuin 2–1 (25–21, 18–25, 16–14), joten nurmolaiset lunastivat nimiinsä valtakunnallisen sarjan sijaluvun seitsemäntoista ja SoPa oli kahdeksastoista.
Somerolaisseuran C-tyttöjen kakkosjoukkue pelasi sijoitusturnauksensa Akaassa, missä olivat jaossa valtakunnallisen sarjan sijaluvut 77.–84. SoPa hävisi turnauksen voittaneelle kotijoukkue A-Volleylle niukasti 1–2, mutta kun kahdessa muussa pelissä tilille napsahti 0–2 tappiot, SoPan/C 2:n sijoitukseksi tuli jaettu 83.
C-junioreiden ikäluokassa nähtiin somerolaisedustus myös Kuortaneella pelatussa poikien SM-lopputurnauksessa. Severi Juote oli näet mukana Salon Viesti/Red -joukkueessa, joka saavutti SM-sarjatasolla hienosti viidennen sijan. C-poikien sarjaan osallistui 37 joukkuetta.
Viimeisessä sijoitusottelussaan salolaisjoukkue kukisti Vammalan Lentopallon erin 2–1 (26–28, 25–12, 15–9). Tässä ottelussa Juotteen tilille kirjattiin yksi tehopiste.