Missä kunnassa äänestettiin eniten omia ehdokkaita?

0
Aluevaltuuston paikkajako.

Teksti Johanna Käkönen

Kun mitataan, että missä Varsinais-Suomen kunnista äänestettiin aluevaaleissa eniten oman kunnan ehdokkaita, Somero sijoittui hiuksenhienosti Salon jälkeen kakkoseksi. Salossa prosentti oli 74,26 ja Somerolla 74,20.

Myös Turussa tämän kaltainen äänten kohdistaminen oli vahvaa, 73,5 prosenttia äänesti oman kaupungin aluevaaliehdokasta.

Myös Laitilassa, Uudessakaupungissa ja Loimaalla yli 70 prosenttia äänesti aluevaaleissa oman kaupungin ehdokasta. Äänten keskittäminen omaan kotipaikkaan oli siis voimakasta niissä Varsinais-Suomen kaupungeissa, jotka eivät ole kiinni Turussa.

Salolaiset saivat seitsemän edustajaa uuteen aluevaltuustoon, somerolaiset yhden. Turkulaisia uudessa aluevaltuustossa on kaikkiaan 36.

Salolaisedustus aluevaltuustossa vastaa nyt lähes täysin kaupungin äänioikeutettujen määrää Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen äänioikeutetuista noin 10 prosenttia on salolaisia, ja Salo sai noin 9 prosenttia aluevaltuuston paikoista.

Uudessa aluevaltuustossa on edustajia kaikkiaan 19 kunnasta. Kahdeksan varsinaissuomalaista kuntaa jäi ilman oman kunnan valtuutettua. Ilman edustajaa jäivät Aura, Koski Tl, Kustavi, Marttila, Pyhäranta, Rusko, Sauvo ja Vehmaa.

Aluevaaleissa moni äänestäjä katsoo tärkeäksi äänestää hyvinvointialueen päätöksentekoon oman kotipaikkansa ihmistä. Tällä äänestäjä pyrkii kenties vaikuttamaan kotipaikkakunnan terveyspalveluiden palvelutasoon. Toinen mahdollinen syy on, että kaupungissa on erityisen valovoimainen ehdokas tai ehdokkaita.

Jani Kurvinen

Somerolla äänet keskittyivät vahvasti aluehallituksen varapuheenjohtaja Jani Kurviselle (kesk.). Kurvinen keräsi Somerolta 956 ääntä, kun hänen kokonaisäänimääränsä aluevaalissa oli 1 442. Kurvinen sai Salosta 2401 ääntä ja Someron naapurista Koski Tl:stä 64 ääntä.

Kurvinen sai reilut 20 ääntä myös Marttilasta.