Arpa ratkaisi keskustan Mirja Rouhiaisen pääsyn valtuustoon
Äänten tarkistuslaskenta muutti kuntavaalien paikkajakoa Somerolla.
Pari hyväksyttyä lisä-ääntä toi kokoomukselle neljännen valtuustopaikan ja vei yhden keskustalta. Kokoomuksen vaalitappio on kolme paikkaa. Edellisellä kaudella sillä oli seitsemän paikkaa kaupunginvaltuustossa ja jatkossa siis neljä.
Keskustan tulos on nyt 13 valtuustopaikkaa, eli se sai vain yhden paikan lisää edelliseen valtuustopaikkamäärään verrattuna.
Kokoomuksesta paikan sai Artturi Lauranto, joka ei ole aiemmin ollut kaupunginvaltuustossa päättäjänä. Hänen äänisaaliinsa oli 48.
Valtuuston viimeisestä paikasta keskusvaalilautakunnan piti suorittaa arvonta, sillä keskustan Mirja Rouhiainen ja Petteri Hyytiäinen saivat kumpikin 30 ääntä. Arpaonni oli Mirja Rouhiaisen puolella.
Sekä Hyytiäinen ja Rouhiainen olivat varavaltuutettuina edellisellä valtuustokaudella.
Kuntavaalien virallinen tulos vahvistettiin vaalien jälkeisenä keskiviikkona 16.4.