
Someron kaupungin järjestämä Siivotaan Somero kesäkuntoon -kampanja haluaa kannustaa kaikkia somerolaisia keräämään roskat pois ympäristöstä.
Kampanja näyttäytyi hienosti Siivouspäivä -tapahtumassa Someron keskustassa, kun torin vieressä oli mahdollisuus roskien keräämisen lisäksi myös kierrättää tekstiilejä ja elektroniikkaa, saada kierrätysneuvontaa ja nauttia makkaratarjoilusta.
Kaupungin pisteellä tekninen johtaja Esko Vuolukka ja ympäristötarkastaja Jonna Hostikka jakoivat siivoustalkoisiin osallistuville roskapusseja ja heijastinliivejä.
– Tällä kampanjalla halutaan haastaa ihmisiä pitämään paikat siistinä. Jokainen roska, jonka nostaa, on ympäristöteko, totesi Vuolukka.
Hostikka muistutti, miten viime vuonna Yle järjesti koko Suomen kattavan Miljoona roskapussia -kampanjan, jonka aikana Somerolla kerättiin yhteensä 607 pussillista roskia.
– Se kampanja päättyi, mutta päätimme nyt jatkaa tätä omana tempauksena.
Tommi Palomäki ja Timo Hallikainen olivat tulleet Siivouspäivään Someron Lions Clubin kautta.
– Olemme monena vuonna peräkkäin jo olleet tässä mukana. On aina ilo olla edistämässä oman kotikunnan siisteyttä ja viihtyvyyttä, kertoi Hallikainen.
– Samalla tulee pientä kuntoilua ja ulkoilua, täydensi Palomäki.
Molemmat miehet ehtivät noin kahden ja puolen tunnin aikana keräämään neljä pussillista roskia.
– Meitä oli leijonien puolesta kahdeksan henkilöä keräämässä. Ihan tästä taajama-alueelta löysimme kaikki roskat.
Loimi-Hämeen Jätehuollon pisteellä Kirsi Toivonen antoi kierrätysneuvontaa halukkaille. Lisäksi jaossa oli muun muassa biojätepusseja ja ämpäreitä.
LJH:n logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Naatula kertoi, etteivät ihmiset usein tiedä, mitä jätteille tapahtuu, kun ne viedään kierrätykseen. Siksi monet eivät myöskään ymmärrä, mitä hyötyä kierrätyksestä on.
– Kaatopaikkamielikuva on monilla vahva. Todellisuudessa kaikilla jätteillä on oma osoite ja paikka, johon ne viedään eri vaiheiden kautta.
Juuri siksi hänestä tällaisten kierrätykseen ohjaavien tapahtumien järjestäminen on hienoa. Siivoamisen ohessa kierrätysaste paranee.
Naatulan mukaan olisi tärkeää, että jokainen oppii siivoamaan yhteisiä paikkoja ja pitämään ympäristön siistinä.
– Samalla voidaan opetella tunnistamaan itseä lähellä olevat kierrätyspisteet ja sen, mitä niihin saa viedä. On myös hyvä tietää, että jäteasemalle voi viedä monenlaista jätettä täysin maksuttomasti ja muutenkin maksut ovat siellä todella pieniä. Jätteet on aina paras viedä asianmukaiseen paikkaan.
Tavallinen lajittelu ja roskaantumisen estäminen ovat Naatulan mielestä tärkeimpiä kierrätystekoja, joita jokainen voi tehdä.
– Monilla on ennakkoluuloja lajittelua kohtaan. Se ei oikeasti ole niin vaikeaa kuin ajattelisi. Kun sitä vain alkaa tekemään, siitä tulee rutiini, Toivonen uskoo.
– Kaikille erilliskierrätettäville kannattaa hankkia oma pienempi kierrätysastia kotiin. Kierrätyspisteelle vieminen on vaivattomampaa, kun jätteet on lajiteltu jo valmiiksi. Allaskaappi voi olla ahdas, mutta esimerkiksi tuulikaappiin voi laittaa kierrätysastian pahville tai muille roskille, joista ei ole hajuhaittaa. Toisaalta vaikkapa lasia ja metallia voi hyvin kerätä samaan ämpäriin ja erotella ne sitten myöhemmin, Naatula vinkkasi.
Somero kesäkuntoon -siivouskampanja jatkuu 11.5. saakka.
Roskapusseja sekä heijastinliivejä on saatavilla Someron kaupunginkirjastosta asiakaspalvelun aukioloaikoina.
Kampanjan nettisivulta löytyy roskapussilaskuri, johon kerätyt roskat kirjataan. Näin selvitetään, kuinka monta pussillista roskia Somerolla tänä keväänä saadaan kerättyä.