Kuinka suomalaisten käy Euroviisuissa?

0
Erika Wikman nousee viisulauteille torstaina. Kuvaaja: TS/Milla Kangasjärvi

Teksti ja kuvat Elina Juntunen

Ulla Melén

– En ole oikein Euroviisu-ihminen. Molemmat biisit olen kyllä kuullut, kertoo Ulla Melén.

Hän ei usko katsovansa sen koommin euroviisukarsintoja kuin finaaliakaan.

– Tapahtuma on kiva synkän maailman keskellä. Kannustan toki ja toivon onnea molemmille. Hyvä Suomi!

– Lapsena tuli katsottua viisuja. Parhaiten muistiin ovat jääneet Vicky Rostin Sata salamaa ja Riki Sorsan Nuku pommiin, toteaa Melén.

Veijo Tonteri

Veijo Tonteri kertoo kuulleensa Suomen ja Ruotsin euroviisukappaleita jo kyllästymiseen asti.

– Vaikea sanoa, miten suomalaisten käy vai tuleeko joku musta hevonen. Toivon, että Suomi pärjää. Kallistun kuitenkin veikkauksessa Ruotsin puolelle. Laulussa on leppoisuutta.

Tonteri ei aio katsoa viisuja.

– Jos joku meillä katsoo, niin se on vaimo. Aikanaan hän sanoi sekä Abban että Lordin kohdalla niiden voittavan, ja niin tapahtui, muistelee Tonteri.

Teijo Lehikoinen

Teijo Lehikoinen ei aio katsoa Euroviisuja.

– En usko Erika Vikmanin menestyvän kovin hyvin. KAJ saattaa päästä viiden parhaan joukkoon, hän aprikoi.

Lehikoinen kertoo kuunnelleensa molempien edustajien kappaleet YouTubesta.

Menneiden vuosien viisuista on jotakin jäänyt mieleen.

– Lordin voittoa saatoin katsoa livenä. Käärijää seurasin hyvän ennusteen vuoksi, Lehikoinen kertoo.

Eurovision laulukilpailu järjestetään tänä vuonna 69. kerran. Tällä kertaa kisataan Sveitsin Baselissa. Tänään tiistaina on Euroviisujen ensimmäinen semifinaali, torstaina toinen semifinaali ja tulevana lauantaina 17.5. finaali.

Suomen edustaja Erika Vikman esiintyy torstaisessa semifinaalissa viimeisellä paikalla eli numerolla 16. Ruotsia edustava suomalaisyhtye KAJ nähdään tiistain semifinaalissa.

Ylen kanavilta voi seurata molempia semifinaaleja sekä finaalilähetystä.