Tänäkin kesänä on mahdollista kerätä kukkakimppuja Someron keskustassa, sillä ohikulkutien vieressä viime vuonna ihastuttanut kukkapelto kukkii jälleen.
Someron Säästöpankista kerrotaan, että sen näkyvälle paikalle perustama kukkapelto sai viime vuonna valtavasti kiitosta ja ihailua yli kuntarajojen.
– Kukkia sai käydä vapaasti keräämässä ja moni ikuisti itsensä valokuviin kukkien keskellä. Halusimme ehdottomasti kukkapellolle jatkoa ja kylvämme sen myös tänä vuonna tuomaan iloa ja väriä kaikille ohikulkijoille, sanoo pellon ideoinut säästöpankin rahoituspäällikkö Anu Pirttilä.
Kukkien lisäksi on paikalle tänä vuonna tulossa myös mehiläisiä.
Someron Säästöpankki ja Korpikuusikon Hunaja ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä hunajayritys tuo pellolle mehiläispesiä, sillä pölyttäjät monimuotoistavat kukkapeltoa entisestään.
Syksyllä mehiläisten tuottama hunaja muuttuu pankin liikelahjoiksi.

Tarkoitus edistää ympäristön hyvinvointia
Korpikuusikon Hunaja syntyi 2015, kun mehiläistarhaaja Teemu Aittamaa halusi edistää ympäristön hyvinvointia ja luoda samalla ekologisten yrityslahjojen tuoteperheen.
– Oman mehiläispesän hankkinut yhteistyökumppanimme lahjoittaa päätöksellään luonnolle 50 000 pölyttäjää. Useampia pesiä hankkinut vielä enemmän, kertoo Aittamaa.
– Kun Teemu soitti ja esitteli yhteistyöehdotuksen, siihen oli helppo lähteä heti mukaan. Ympäristövastuu koostuu monesta teosta, isosta ja pienestä. Mehiläispesät sopivat hyvin kukkapeltoomme ja pankkimme arvomaailmaan, toteaa pankinjohtaja Joni Rintamaa.
Kukkapellolle tulee kaksi mehiläispesää. Aittamaa kertoo, että pölyttäjät sijoitetaan pellolle siten, etteivät ne häiritse muita kukkapellon käyttäjiä. Mehiläiset ylipäätään keskittyvät lähinnä pesistään huolehtimiseen.
Aittamaa tietää, että moni sekoittaa mehiläisen ärhäkämpään serkkuunsa ampiaiseen, ja on tottunut selittämään eroavaisuuksia. Mehiläinen pistää vain, jos pesä on uhattuna. Mehiläinen ei pistä turhaan, sillä se kuolee pistämisen jälkeen.

Tänään on maailman mehiläisten päivä
Tänään tiistaina 20.5. vietetään YK:n julistamaa maailman mehiläisten päivää. YK:n mehiläisten päivä pyrkii lisäämään tietoisuutta pölyttäjien tärkeydestä sekä pölyttäjiin kohdistuvista uhkakuvista. Pölyttäjät turvaavat ihmisten ruokahuoltoa ja ovat avainasemassa säilyttämässä luontomme monimuotoisuutta.
On arvioitu, että 80 prosenttia syömästämme kasviksista ja hedelmistä on syntynyt pölytystyön ansiosta. Lisäksi nauttimastamme C-vitamiinista jopa 95 prosenttia on pölytystyön ansiota. Pölyttäjät mahdollistavat meille niin luonnon kuin myös ravinnon monimuotoisuuden: ilman pölyttäjiä emme söisi mustikoita, kahvia, suklaata, omenoita ja kurkkua.
Ruoan lisäksi pölyttäjät auttavat tuottamaan myös lääkkeiden raaka-aineita, biopolttoaineita, kuituja, kuten puuvillaa ja pellavaa.