Taidetta voi lainatakin

0
Mervi Muikku avasi Kädenjäljet-yritykseensä myös pikkukahvilan ja taidelainaamon (takana).

Taidelainaamo ja pikkukahvila Kädenjälkiin

Mervi Muikku avasi Kädenjäljet-yritykseensä taidelainaamon.

– Asiakas voi vuokrata taideteoksen kuukausimaksulla, viedä kotiinsa ja sovittaa, sopiiko se sinne. Jos teos kiinnostaa kovasti, niin sen voi hankkia itselleen kokonaan vaikka hetikin, selvittää Mervi Muikku lainaamon periaatteita.

Kuukausimaksu riippuu taideteoksen kokonaishinnasta. Kuukausivuokrat ovat kuin osamaksueriä. Jos teoksen haluaa omakseen, niin osamaksuerät tulee suorittaa kokonaan vuoden aikana.

– Taidelainaamoon voi tulla katsomaan, mitä kaikkea on tarjolla, vuokrata teoksen ja viedä kotiin tai yritykseen. Tuonnempana kotisivuiltamme näkee tarjonnan. Emme postittele tuotteita kuin erityistapauksissa, sanoo Muikku.

Tällä hetkellä vuokrattavina on Kristiina Kokon puupiirroksia, Heino Haapalehdon öljyväritöitä ja naivistisista teoksistaan tutun Mia Nikkilän akryylimaalauksia. Mukana on myös Keanne van de Kreeken, Tanja Palosaaren, Tea Tikan ja Anne Turkulaisen tauluja. Ritva Kokkola-Lemarchand, Suvi Toivoniemi ja Anna-Maija Junnila ovat myös luvanneet teoksiaan lainattaviksi.

– Toivon, että saan esille hyvin monenlaisia taideteoksia, kertoo Muikku, joka on aikoinaan toiminut Taidekeskus Purnun kesänäyttelyn SuviDesignin kuraattorina Orivedellä.

– Taiteen ja taidekäsityön tuominen samaan tilaan on minulle Purmustakin tuttua. Haluan, että Kädenjäljet on mielenkiintoinen ja yllätyksellinen käyntikohde.

Kädenjäljet-yrityksen taidelainaamo on Salon Taiteilijaseuran etäpiste.

Muikku laittoi pystyyn myös Neljän Tuolin Kahvilan. Hyllyn kupeessa on yksi pöytä ja sen ympärillä neljä tuolia.

– Täällä lahjatavarakaupassa, galleriassa ja lainaamossa on paljon katsomista. Hetkeksi voi istahtaa pöydän ääreen ja nauttia kupillisen kahvia, teetä tai lasillisen mehua. Myös Åmppulan virvoitusjuomia on tulossa valikoimiin, sanoo yrittäjä.

Kahvin, teen ja virvokkeiden oheen on tarjolla pikkuleipiä ja kahvikakkuja. Ruispiparit leipoo somerolainen Mari Kuusinen ja kuivakakut Pistaasbaken Sanna Nordman Kuusjoelta.

Pikkukahvila on auki kesäkauden eli elokuun loppuun saakka.

– Kahvila on pieni tunnelmalisä lahjatavarakauppaan. Söpöille tuoleillekin saatiin käyttöä, toteaa Muikku kumppaninsa maalaamista huonekaluista.