
Teksti ja kuva Elina Juntunen
MLL Someron paikallisydistyksen järjestämä kesäpuistotoiminta on käynnissä Kirkonmäen piha-alueella arkipäivisin neljän viikon ajan kesäkuussa. Puistoon ovat tervetulleita 3–12 -vuotiaat lapset, joiden kanssa leikkivät kesäpuistotyöntekijät Arttu Hakamäki, Olivia Lehtonen, Anni Luoto, Aapeli Moisander ja Frida Timperi.
– Täällä on ollut kivaa ja kaikki on mennyt hyvin, kertoo kesätyöntekijä Olivia Lehtonen maanantaina avatusta kesäpuistosta, jonka toiminta käynnistyi mukavan vilkkaasti.
Kesäpuistossa saa leikkiä ja pelata sydämensä kyllyydestä.
– Olemme pelanneet jalkapalloa, lipunryöstöä ja polttopalloa. On keinuttu ja leikitty hiekkalaatikolla. Sateisena päivänä voimme olla liikuntasalissa. Siellä olemme leikkineet temppuradalla ja köysissä sekä pelanneet koripalloa, avaa Lehtonen monipuolista toimintaa.
Tänä kesänä tarjolla on pientä ekstraa, erilaisia teemaviikkoja niihin liittyvine leikkeineen. Niiden sisältö selviää, kun lähtee paikalle temmeltämään.
– Pyrimme olemaan täällä yhdessä, ketään ei jätetä yksin, sanoo Lehtonen.
Kesäpuistossa voi viettää aikaa kerrallaan enintään viisi tuntia, toki voi myös piipahtaa tai olla vaikka vanhemman kauppareissun ajan hyvässä huomassa.
Vanhemmat huolehtivat lapsen säänmukaisesta vaatetuksesta sekä mahdollisista eväistä.