Sudenpennut odottavat Tammileiriltä eniten uimista ja kiipeilyä

0
Sudenpennut lähtivät Tammileirille Sauvon Ahtelaan torstaina aamusella Someron partiokololta.

Useille ihka ensimmäinen iso partioleiri

Tekstit Satu-Maija Kaunisto, Julia Mäkinen, kuva Elina Juntunen

Tammileiri aloittaa partiolaisten kesän. Lounais-Suomen Partiopiirin Tammileiri XIX Viidakkoseikkailu alkoi torstaina 5. kesäkuuta ja jatkuu Sauvon Ahtelassa viikonvaihteen 8.6. saakka.

Leiri on suunnattu sudenpennuille eli 7–9-vuotiaille partiolaisille. Leirille on tulossa lähes 2 000 lasta ja heidän aikuisia johtajiaan. Somerolaisesta Marjatat ja Mikon Pojat -lippukunnasta lähti iso porukka ihka ensimmäiselle isolle partioleirilleen.

Tammileiri on monen partiolaisen ensimmäinen iso leiri

Tammileirejä on järjestetty vuodesta 1967 alkaen ja leirejä on pitkään järjestetty joka kolmas vuosi.

Marjatat ja Mikon Pojat -lippukunnanjohtaja Katariina Suutela kertoo, että Tammileirille osallistutaan lippukunnasta aina.

– Tämän vuoden Tammileirille on lähdössä 18 sudenpentua lähijohtajineen. Kaikille sudenpennuille leiri on tietysti se ihka ensimmäinen iso partioleiri, mutta kaikille on jonkun verran kertynyt leireilykokemusta. Vähintään yhden yön retkellä ovat kaikki käyneet, Suutela taustoittaa.

Leirillä päästään etsimään viidakon aarretta

Lähijohtajien lähtötunnelmat ovat hyvät. Osa johtajista on kokeneita Tammileirin kävijöitä, osa untuvikkoja. Kokemuksen puute ei onneksi haittaa, sillä lähijohtajille on jaettu leiriorganisaation toimista paljon infomateriaalia minkä turvin valmistautua leirille hyvin.

– Sudenpennut eivät vielä taida oikein edes hahmottaa, mitä odottaa, naurahtaa Katariina Suutela.

– Eniten ainakin odotetaan uimista ja erilaisia kiipeilyjuttuja.

Tänä vuonna leirin teema on viidakkoseikkailu. Leirillä sudenpennut pääsevät etsimään viidakon aarretta yhdessä leirin maskottien kanssa – uimalla vai kiipeilemällä; se jää nähtäväksi. Aarretta etsivät myös ilkikuriset apinat, jotka yrittävät löytää aarteen ennen partiolaisia.

Leirin teema yhdistää leirin eri osa-alueen toisiinsa ja luo yhden läpi leirin kantavan tarinan, jossa sudenpennut seikkailevat. Teema kehittää lasten yhteistyötaitoja, sekä innostaa kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita turvallisessa ympäristössä.

Leiriläiset seikkailevat kuudessa eri ohjelmalaaksossa ja osallistuvat kolmeen koko leirin yhteiseen ohjelmaan. Ohjelmalaaksot liittyvät viidakon aarteen etsintään. Sudenpennut saavat ohjelmalaaksoista vihjeitä aarteen sijainnista.

Sinisessä laguunissa sudenpennut pääsevät auttamaan sinisen laguunin asukkaita, kun taas taitavissa tukaaneissa testataan leiriläisten sorminäppäryyttä kalimban rakentamisen parissa.

Tammileirillä tutustutaan myös erilaisiin aisteihin viidakon supervoimissa ja seikkaillaan erilaisilla tehtäväpisteillä marakattien maailmassa.

 

Lounais-Suomen partiopiiri

– Tavoitteena kasvattaa itsenäisesti ajattelevia yhteisön jäseniä

– Lounais-Suomen Partiopiiri on perustettu vuonna 2008.

– Piirin noin 112 lippukunnassa toimii noin 11 000 partiolaista.

– Piirin toiminta-alue käsittää Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat ja mahdollisuus partiotoimintaan on partiopiirin kaikkien kuntien alueella.

– Partioliike on Suomen suurin nuorisojärjestö 65 000 jäsenellään.

– Partio on vapaaehtoista, kansainvälistä, puoluepoliittisesti sitoutumatonta ja kaikille avointa toimintaa.

– Partion tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä, jotka tuntevat vastuun itsestään, lähimmäisistään ja ympäristöstään.