Otsikkoon tiivistyy viimeisin työviikkoni Keniassa ennen Suomeen paluuta. Sain kunnian olla mukana kahdessa tilaisuudessa presidentti Alexander Stubbin Kenian valtiovierailulla. Vierailu oli erityisen merkityksellinen, sillä se oli ensimmäinen Suomen presidentin valtiovierailu Keniaan.
Kuuntelin Nairobin yliopiston juhlasalissa presidentti Stubbin luennon, jonka päätteeksi hän vastasi myös yleisökysymyksiin.
Minä ja paikalla olleet muutamat muut suomalaiset olimme pakahtua ylpeydestä sujuvasanaisesta, esiintymiskykyisestä ja ymmärrettävästi laajoja kokonaisuuksia tiivistävästä presidentistä, joka piti puheensa vilkaisemattakaan mukana olleeseen muistikirjaan.
Luento oli erityisen voimauttava Nairobin yliopiston opiskelijoille. Stubb korosti globaalin etelän roolia maailmanpolitiikan valtasuhteiden uudelleenjaossa. Opiskelijoita presidentti kehotti olemaan aktiivisia toimijoita muutoksessa, eikä vain muutoksen sivusta seuraajia.
Kenialaisiin teki suuren vaikutuksen presidentti Stubbin puhetaidon lisäksi hänen kykynsä olla sydämellä läsnä ja puhua oikeista asioista ihmisenä ihmisille. Vastaavissa tilanteissa kuullaan aivan liian usein tyhjää sanahelinää ja poliittista jargonia vailla sisältöä ja sanomaa.
Aamunsa Stubb oli aloittanut jo ennen auringonnousua juoksemalla Nairobin Karuran metsässä kenialaisten maratoonareiden kanssa. Ilta huipentui suurlähettiläs Pirkka Tapiolan isännöimään vastaanottoon.
Ehdin vaihtaa muutaman sanan presidentti Stubbin kanssa. Kiitin häntä erinomaisesta kuulijoita syvästi koskettaneesta luennosta ja muistelin edellistä tapaamistamme maailmalla noin kymmenen vuotta sitten, jolloin haastattelin häntä maailman korkeimman rakennuksen, Dubain Burj Al Khalifan VIP-kerroksen kattoterassilla.
Hyvin toisenlainen, mutta vähintäänkin yhtä mieleenpainuva tapaaminen oli vuorossa pari päivää myöhemmin. Pääsin Helsingin yliopiston kenialaisten virustutkijoiden kanssa Nairobin suurimpaan slummiin seuraamaan tutkijoiden työtä eli jyrsijöiden loukuttamista.
Tiimi tutkii eläimistä ihmisiin leviäviä viruksia. Saman tutkimusryhmän jäsenten työskentelyä pääsin toukokuun alussa seuraamaan Helsingin yliopiston Taitan tutkimusasemalla. Siellä näin myös, miten verkoilla pyydystetyiltä lepakoilta otettiin veri- ja seeruminäytteitä ennen niiden palauttamista takaisin luontoon. Näytteenottotoimenpide muistutti häkellyttävän paljon verikokeen ottamista ihmiseltä desinfiointeineen ja näytteenottokohdan painamisineen verenvuodon tyrehdyttämiseksi.
Vuoden alkupuoliskon mieleenpainuvimpiin kohtaamisiin kuuluu myös vierailu Länsi-Etiopiassa Gambellan pakolaisleirillä haastattelemassa ja kuvaamassa eteläsudanilaisia pakolaisia. Heillä ei ole näköpiirissä paluuta kotimaahan eikä edes integroitumista Etiopian yhteiskuntaan. Kuitenkin leiriläiset korostivat olevansa kiitollisia siitä, että saavat olla leirillä ja että heidän lapsensa pääsevät kouluun – ja tuovat siten toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Leirillä on pulaa lähes kaikesta, mutta siltikään sen asukkaat eivät rypeneet itsesäälissä tai olleet jääneet jumiin negatiivisuuteen ja valittamiseen.
Nämäkin kohtaamiset jättävät pysyvän jäljen sieluun ja saavat katsomaan maailmaa aina vain uudesta perspektiivistä. En koskaan palaa Suomeen samanlaisena ihmisenä kuin Afrikan mantereelle lähden – aina oivallan uutta ja opin lisää nöyryyttä ja kiitollisuutta.
Päivi Arvonen
viestintäammattilainen, journalisti, valokuvaaja, yrittäjä