Keskusta nimesi ehdokkaansa luottamustoimiin

0
Keskusta ehdottaa Jaana Kyyrää kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi.

Valtuusto kokoontuu valitsemaan maanantaina 16.6.

Someron Keskustan ylimääräinen kokous nimesi ehdokkaansa kaupungin luottamustoimiin. Valtuuston puheenjohtajaksi esitetään Jani Kurvista, hallituksen puheenjohtajaksi Jaana Kyyrää ja sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi Minna Alitaloa. Valtuustoryhmä valitsi puheenjohtajakseen Tero Pirttilän.

Keskusta esittää noin 30 henkilöä Someron kaupungin eri luottamustehtäviin.

– Vaalit ja luottamuspaikkaneuvottelut ovat olleet iso ponnistus, Someron keskustan puheenjohtajana neuvotteluja johtanut Jaana Kyyrä kertoo ja kiittää kaikkia luottamustehtäviin suostumuksensa antaneita.

Kyyrä kertoo olevansa erittäin kiitollinen saamastaan luottamuksesta ja ehdokkuudestaan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi.

– Odotan jo innolla uuden valtuustokauden alkua ja Someron hyväksi tehtävän työn alkamista.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi esitettävän Jaana Kyyrän lisäksi hallituksen jäseniksi esitetään Tero Pirttilää, Riitta Ryhtää ja Mikko Virtasta sekä varajäseniksi Elisa Kämäräistä, Maria Tapiota, Marianne Vahaa ja Mikko Älliä.

Sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi esitetään Minna Alitaloa ja jäseniksi Eevi Hahoa, Elisa Kämäräistä ja Jarno Lehtimäkeä sekä varajäseniksi Petteri Hyytiäistä, Sanna Kähköstä, Niko Lehtimäkeä ja Maija Tuomolaa.

Teknisen lautakunnan varapuheenjohtajaksi esitetään Mikko Älliä ja jäseniksi Jarkko Järvistä, Mari Kuusista ja Maria Tapiota sekä varajäseniksi Antti Hakalaa, Vesa Kauppista, Outi Lainetta ja Colette Rotoa.

Ympäristölautakunnan jäseniksi ovat ehdolla Arto Kankaanpää, Outi Laine, Kai Ramula ja Marianne Vaha sekä varajäseniksi Eevi Haho, Petteri Hyytiäinen, Hannu Lehtimäki ja Aino-Maria Mänki.

Valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtajaksi esitetään Riitta Ryhtää ja varajäseneksi Jarno Lehtimäkeä sekä keskusvaalilautakuntaan puheenjohtajaksi Inkeri Majuria, kolmanneksi varajäseneksi Aino-Maria Mänkiä. Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajaksi esitetään Mirja Rouhiaista ja jäseneksi Marko Rantalaa sekä varajäseniksi Kari Ahlbomia ja Maria Virkkiä.

Salon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan jäseneksi esitetään Marianne Vahaa ja varajäseneksi Outi Lainetta sekä kaupunginhallituksen elinvoimajaoston jäseneksi Riitta Ryhtää ja varajäseneksi Mikko Virtasta. Someron edustajat osallistuvat rakennus- ja ympäristölautakunnassa päätöksentekoon ympäristöterveydenhuoltoa koskevissa asioissa ja elinvoimajaostossa työllisyysaluetta koskevissa asioissa.

Jarno Lehtimäkeä esitetään käräjäoikeuden lautamieheksi ja kiinteistötoimitusten uskotuksi mieheksi. Toiseen uskotun miehen paikkaan esitetään Hannu Kesäniemeä.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän valtuustoon esitetään Elisa Kämäräistä ja varajäseneksi Maria Tapiota sekä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän hallitukseen Riitta Ryhtää ja varajäseneksi Minna Alitaloa.

Varsinais-Suomen liiton edustajainkokoukseen esitetään Tero Pirttilää ja varalle Jani Kurvista sekä Varsinais-Suomen maakuntavaltuustoon Jaana Kyyrää ja varajäseneksi Mikko Virtasta.

Someron uusi kaupunginvaltuusto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa ensi viikon maanantaina 16. kesäkuuta. Silloin se suorittaa muun muassa kaupungin toimielimiin valittavien jäsenten ja puheenjohtajien vaalit.

Keskusta esittää, että Jani Kurvinen jatkaisi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.