Urheiluseura Someron Voima on ehdottanut kaupungille yhteistyösopimusta, jossa Someron kaupunki korvaisi eri toimintojen, esimerkiksi jalkapallon Suviheinäturnauksen, juoksutapahtuma Härkälän lenkin, kansallisten nyrkkeilykilpailujen ja muiden tapahtumien, kautta saadusta näkyvyydestä seuralle vuoden ajalta 7 000 euroa. Vastavuoroisesti Voima sitoutuu pitämään Someron kaupunkia positiivisesti näkyvillä kaikkien tapahtumiensa mainonnassa.
Kaupunki on aiemmin tehnyt vastaavanlaisten hakemuksen perusteella 5 500 euron arvoisen näkyvyyteen perustuvan yhteistyösopimuksen Someron Esan kanssa. Kaupunki on tehnyt myös 4 000 euron yhteistyösopimuksen Someron Voiman pääsarjatason futsaljoukkueen kanssa.
Kaupunginhallitus päätti, että Someron kaupunki tekee 1 000 euron yhteistyösopimuksen Someron Voiman kanssa. Voiman kautta Suviheinäturnauksessa ja joulukuisissa kansallisessa nyrkkeilyturnauksessa Someron kaupungin näkyvyys on taattu.