Teksti Aulis Tiensuu
Veikka Sarénin Euroopan triathloncup-kilpailujen sarja jatkui juhannuksena Hollannin Holttenissa, jossa sprinttimatkojen kisa käytiin 28 asteen hellesäässä. Sarén ei nyt päässyt taistelemaan aivan kärkipään sijoista, mutta 21. sija ajalla 51.41 oli vahva suoritus 70 kilpailijan joukossa vain tasan minuutin päässä voittajasta Saksan Priesteristä.
Sarén ei ollut täysin tyytyväinen ensimmäisen lajin 750 metrin uintiin.
– Uinti lähti jostain syystä tosi tahmeasti liikkeelle, ja menetin ensimmäiselle poijulle mentäessä jo liikaa sijoituksia. Uinti parani hieman loppua kohden, mutta en päässyt uinnista kakkosporukkaan pyörällä.
Sarén arveli uinnin nihkeyden johtuneen osin siitä, että ensimmäistä kertaa tämän kesän osalta uinti suoritettiin ilman märkäpukua ja kun kotimaassa ei ole vielä juuri päässyt totuttelemaan avovesiuintiin.
20 kilometrin pyöräilyosuudelle hän ei päässyt kahteen kärkiryhmään, mutta sai sitten yhdessä muutaman muun kanssa lopun kovalla vedolla kakkosporukan kiinni.
– Vaikka pyöräilyosuus ajettiin tosi kovaa, sain tehtyä vielä erinomaisen vitosen juoksun ja nostettua omaa sijoitusta. Juoksuaikani oli päivän kuudenneksi nopein, kertoi Sarén kilpailustaan.
Kahtena seuraavana viikonloppuna Sarén kisaa kotimaan SM-kisoissa. Ensin on vuorossa perusmatka Vierumäellä ja sitten heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna sprinttikisa Espoon Oittaalla. Sarén puolustaa näissä sprintin mestaruutta ja perusmatkan hopeaansa.