Seurakuntarakenneuudistus on ollut vahvasti tapetilla, viimeksi Somero-lehdenkin palstoilla 17.6. Vaikka keskeneräisen asian kommentoiminen kenties puutteellisin tiedoin ei ehkä ole järkevää, on ehkä paikallaan kertoa myös työajattoman, hengellisen viranhaltijan tämänhetkisistä tuntemuksista.
Lähtökohta on ymmärrettävä: tulevaisuuteen on parempi varautua ajoissa kuin pakon edessä. Mutta mikä on visio tai tähtäin, siitä on varmasti eriäviä näkökantoja. Viranhaltijana, vaikka kovasti yritetään vakuuttaa, että kaikki vaihtoehdot ovat tasavertaisesti esillä, tulee tunne, että yhden seurakunnan mallia ollaan vahvasti ajamassa eteenpäin ja vakuutetaan sen hyvyyttä, jopa suorastaan autuutta. Ainakin sen pohjalta, mitä on esitelty, minkälaisia esimerkkitapauksia on tuotu esille. Muista ollaan oltu hiljaa. Ei olla tuotu esille esimerkiksi Ylä-Savon seurakuntayhtymää ja siitä saatuja kokemuksia.
Yhden mallin kohdalla on maalailtu kauniita visioita ja vakuutteluja siitä, kuinka viranhaltijat sekä heidän virkapaikkansa uudessa mallissa sijoittuvat. Mutta samalla on vilahtanut esille ajatus, että työntekijät ovatkin määrättyinä 85 prosenttia tietylle alueelle ja 15 koko seurakunnan alueelle. Yksistään tällainen jakoajatus avaa käsittääkseni työajattomien kohdalla niin mahtavan henkilöstöhallinnollisen ja toiminnallisen Pandoran lippaan, että tulee tunne, että asiaa ei ole ymmärretty, sitä ei haluta ymmärtää tai siitä ei haluta puhua.
Ja kuinka tulisi käymään vaikkapa työyhteisöjen luottamusmies- ja työsuojeluorganisaatioiden ja niiden määrittelyn kanssa?
Uskon vahvasti, että talous- ja kiinteistöpuoli on tässä kokonaisuudessa se selkeä puoli ratkaistavaksi. Hengellisen puolen henkilöstöön ja toimintaan liittyvät kysymykset ovat sitten ihan oma lukunsa, jonka kanssa ei kannata olla naiivi tai uskoa asioiden ratkeamiseen vasta päätösten tekemisen jälkeen. Ei, asiat on oltava kokonaisuutena tiedossa, sammutetuin lyhdyin ei voida tehdä mitään päätöksiä.
Sillä ymmärryksellä, mikä minulla tässä kohtaa on, katson että jos yhdistymisiä on pakko tehdä, niin seurakuntayhtymä on kokonaisuudessa ja sen kannalta kaikkein järkevin ja toimivin ratkaisu. Sen myötä ei tapahtuisi ainakaan mitään peruuttamatonta vahinkoa.
Se on sitten oma kysymyksensä, minkä kokoisia, minkälaisia ja -nimisiä seurakuntia yhtymässä olisi. Kannattaisiko Salon seurakunta pilkkoa? Kannattaisiko Kiikalan ja Kuusjoen alueet liittää Someroon? Someron liittämisessä Saloon ei ole käsittääkseni mitään järkeä.
Joka tapauksessa muissa malleissa, yhdistettyinä esitettyihin puheisiin, visioihin ja lupauksiin, liittyy väkisin suuria henkilöstöhallinnollisiakin ongelmia, joiden taklaaminen ei ole todellakaan mikään pieni rasti tehtäväksi. Visiot ja lakipykälät kun eivät aina kulje käsi kädessä. Varsinkaan, jos ajatuksissa olisi saada kaikki valmiiksi vuoteen 2027 mennessä. Uskallan väittää, että ei tule onnistumaan, ei millään.
Olli Salomäenpää
kanttori, pääluottamusmies (JUKO)
Someron seurakunta