Rummut on monivivahteinen instrumentti- Jyrki Iivanainen keikkailee ympäri Suomen ja säveltää Somerolla

0
Vanhan Paukun

Se oli eno, joka ensi kerran esitteli rummut Jyrki Iivanaiselle . Pieni poika haltioitui. Häneltä pääsi itku, kun olisi ollut aika lopettaa.

– Äitini kertoi, että ensin hänen veljensä paukutti pienenä kaikkea mitä käsiinsä sai, sitten tuli oma poika, joka teki samoin. Jokin rytmissä ja rummuttamisessa on kiehtonut aivan pienestä asti, ehkä se kulkee jotenkin myös verissä, Iivanainen sanoo.

Nykyään mies on ammattimuusikko ja rumpalisti. Vuosien saatossa opettajia ja mentoreita on ollut useita. Hän kiertää Suomea vuoden 2023 tangokuningatar Charlotta Saaren taustaorkesterissa nimeltään Ibiscus .

– Lopetin päivätyöni viime vuoden lopulla ja siirryin kokopäiväisesti muusikoksi. On mennyt hyvin. Saaren kanssa keikkailun lisäksi säestämme tangomarkkinoilla, lavatangon SM-kilpailuissa, lähdemme uusien tangokuninkaallisten kanssa kiertueelle syksyllä ja lisäksi on yksittäisiä keikkoja esimerkiksi duo Sini ja Simin kanssa.

Jyrki Iivanainen on kotoisin Forssasta. Vuoden päivät hän on asunut Somerolla avopuolisonsa Minna Luodon kanssa, joka laulaa Twins Action bändissä kaksoisveljensä Mika Luodon rinnalla.

– Olen soittanut jo vuosien ajan, aina silloin tällöin, somerolaisen Kari Luodon bändissä. Vesa Toukkarin kanssa soitimme yhdessä Janne Hurmeen bändissä. Meillä on yhteinen Setämies -duo. Somero on siis tuttu paikkakunta ja viihdyn täällä hyvin.

Kolmisen vuotta sitten Iivanainen ryhtyi julkaisemaan omaa musiikkia. Hän on aina laulanut rumpujensa takaa, mutta nyt käsiin etsiytyi kitara ja sävellyksiä syntyi. Musiikki on iskelmähenkistä poppia.

– Olen julkaissut seitsemän musiikkivideota youtube -kanavallani omiin sävellyksiin. Viimeisin video julkaistiin keskiviikkona kappaleeseen Yksi askel kerrallaan. Video on kuvattu Ypäjällä, jossa ystävälläni on musiikkistudio.

Iivanaista kiinnostaa koko tuotannon prosessi ja hän onkin tuottanut useita osia uudesta kappaleesta.

– Tämä sävellyspuoli on lähinnä harrastus, terapiaa ja itsensä voittamista. Olen ensisijaisesti rumpali. Videoita tehdään pitkälti fiilispohjalta, niin kuin nytkin, kun sain intuition kuvaamisesta Ypäjän maisemissa.

Iivanaisen videoilla on kymmeniä tuhansia katselukertoja. Kappaleet ovat tuoneet elämään uudenlaista yleisöä ja yhteistyötä.

– Olemme joillakin keikoilla soittaneet paria omaa kappaletta. Toistaiseksi tämä on itsensä toteuttamista, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa voisi tehdä muillekin.

Musiikin suhteen kaikkiruokainen Iivanainen on soittanut genrejä laidasta laitaan, mutta sanoo löytävänsä vanhasta iskelmämusiikista jotakin sykähdyttävää.

– On hyviä laulajia ja erittäin hyvää soittoa. Musiikki on kaunista ja puhuttelevaa. Siihen pystyvät instrumenttina myös rummut, joka ovat hyvin monivivahteinen soitin.