Someron auringoksikin kutsuttu Nadia Tawfik on laittanut tuulemaan. Egyptistä kotoisin oleva taiteilija on avannut Akustintielle työhuoneensa viereen taidegallerian. Avajaisnäyttelyn nimilistalla komeilee useita kovanluokan tekijöitä Antero Kareesta , Antti Laitiseen ja Anna-Kaisa Ant-Wuoriseen .
Galleria on muotoutunut kaikessa hiljaisuudessa viime talven aikana. Tawfik suunnittelee monenlaista toimintaa taiteen ympärille.
– Paljon työtä on vielä edessä, mutta uskon, että onnistun ja onnistumme täällä kaikki yhdessä, hän sanoo.
Tawfik on muuttanut Suomeen ja Somerolle jo vuosia sitten. Hän on ihastunut kaupunkiin ja haluaa rakentaa Somerolle omaa unelmaansa taiteen keskuksena.
– Galleria on ensimmäinen askel. Se toimii siltana taiteilijoiden ja yleisön välillä. Se on niille, jotka nauttivat ainutlaatuisen taiteen katselusta tai hankkimisesta. Uskomme visuaalisen ilmaisun voimaan rakentaa siltoja, herättää keskustelua ja juhlistaa monimuotoisuutta.
Taiteilija haluaa tukea nuoria uransa alkuvaiheessa. Tawfik on itse kulkenut pitkän tien tullakseen ammattitaiteilijaksi ja uskoo kokemuksensa avulla pystyvän auttamaan uusia lupauksia.
– Haluan tarjota heille luovia ja taiteellisia työpajoja taitojen kehittämiseksi, ja järjestää seminaareja ja keskustelutilaisuuksia kokeneiden taiteilijoiden kanssa. Pidän tällaisia kohtaamisia hyvin tärkeänä. Järjestämme myös vierailuja ateljeihin, tarjoamme mahdollisuuksia osallistua erilaisiin taidetapahtumiin sekä järjestämme näyttelyitä ja residenssejä.
Tawfik on tunnettu ja tunnustettu kuvataiteilija kotimaassaan. Hän on kontaktiensa avulla aloittanut yhteistyön ja valmistelun taiteilijaresidensseille ja näyttelymahdollisuuksille Aleksandriassa ja Kairossa. Suurena apuna työssä mukana on ollut myös aviomies Olli Saramäki .
– Toivon, että parin vuoden päästä voimme järjestää ensimmäisen residenssin Egyptiin. Suomi ja erityisesti Somero on myös yksi residenssikohteista.
Tawfikilla on siipiensä suojissa jo ensimmäinen taiteilijanalku.
– Petri tuli luokseni ja esitteli töitään. Pidän kovasti hänen tekemisestään ja olen auttanut muun muassa työvälineiden ja materiaalien kanssa. Hänelle järjestyi myös työskentelytila. Suuri unelmani on oman taidekoulun perustaminen.
Nadia Tawfik -taidegallerian näyttely Kohdatkaamme , avautuu 15. heinäkuuta. Kyseessä on ryhmänäyttely, jossa on mukana joukko tunnettuja taiteilijoita, jotka asuvat Somerolla.
–Tämä on ensimmäinen ryhmä, joka päätti jakaa kanssamme tämän suuren unelman. Jokainen taiteilija esittelee yhden teoksen. Jokaisella teoksella on oma tarinansa – pitkä matka tutkimista, kokeilua, löytämistä, ihmetystä ja tiedon janoa. Hetki, jossa taiteilija ja teos sulautuvat yhteen luodakseen ainutlaatuisen, toistamattoman taideteoksen.
Näyttelyssä ovat mukana Tawfikin lisäki Anna-Kaisa Ant-Wuorinen, Antero Kare, Ritva Kokkola , Antti Laitinen, Nora Paakkanen , Hanna Saarikoski ja Anne Turkulainen .