
Perheliikuntaneuvoja Jesse Tulokas virittelee pickleball peliä Oleksandr Shumeikon kanssa Someron torilla, jossa järjestettiin toinen tämän kesän perhepeuhupäivistä.
– Yksi on jo pidetty Akustinpuistossa, johon saapui 11 pikkulapsiperhettä puuhailemaan. Perhepeuhupäivän idea syntyi perheliikunnan neuvonnan hankkeen puitteissa, kun pohdimme jotakin virikettä kesälomalle. Mukana on yhteisöohjaaja Dirk Serlippens ja täällä torilla myös Pikku-Pingviinin jäätelökioski, Tulokas kertoo.
Oleksandr Shumeiko on kaivannut kesälomalla kavereitaan.
– Kesäloma on mennyt ihan ok, kavereita ei ole oikein ollut, mutta osallistuin Akustinpuiston perhepeuhuun ja tulin tänäänkin tänne, niin on jotakin mukavaa tekemistä, Shumeiko sanoo.
Perhepeuhun ohjelmassa oli torin skeittiparkin ja pickleballin lisäksi muun muassa vesipyssyjä, liikunnallinen muistipeli, mölkkyä, koripalloa ja temppurata.
– Jäätelökioskilta piilottivat torille 10 tarjouskuponkia. On mukavaa järjestää ohjelmaa yhdessä, niin tulee enemmän erilaisia ideoita, Tulokas sanoo.
Päiväohjelmaa on vielä luvassa perheille kahdesti; 21.7. Akustinpuistossa ja 28.7. torilla.
– Elokuussa on tarkoitus toteuttaa lajikokeiluja yhteistyössä eri urheiluseurojen kanssa ja palauttaa monarille päiväkoti-ikäisille suunnatut liikuntapeuhut.