Akvarellimaalauksen opettelu on vienyt mennessään

0
Sirkku Lindholmia houkuttelivat

– Olen 30 vuotta sitten käynyt ensimmäisen öljyvärikurssin Turun työväenopistolla ja sitten eläkkeelle jäätyä jatkoin harrastamista akvarellin, piirustuksen ja monen muun tekniikan parissa. Akvarellimaalausta päätin haluta opetella vuonna 2012 ja sen jälkeen olen käynyt aiheesta useita kursseja vuosien ajan, Somerolla mökkeilevä Sirkku Lindholm kertoo kuvataideharrastuksestaan.

Hän otti osaa valtakunnalliseen suureen maalauspäivään Kiiruun puistossa. Tapahtuman järjesti Someron kuvataideyhdistys.

– Olin täällä puistossa maalaamassa viimeksi vuonna 2018 järjestetyssä maalauspäivässä. Tänä kesänä toin vasta nyt hiljattain maalausvehkeet mökille, tämä on tällaista harjoittelua. Syksyllä sitten taas kursseille.