
Teksti ja kuvat Emmi Ali-Yrkkö
Komiat vieraili Esakalliolla, jossa vietettiin jälleen unohtumatonta iltaa tanssin, musiikin ja yhteisen tunnelman merkeissä. Lippuja myytiin yli tuhat ennakkoon ja vielä oveltakin satoja.

Komiat on noussut viime vuosina tanssiyleisön suosikiksi energisellä otteellaan ja mukaansatempaavalla ohjelmistollaan. Nuorekkaasta ilmeestään huolimatta yhtye kunnioittaa perinteistä tanssimusiikkia ja saa lavat täyttymään niin valssin, tangon kuin vauhdikkaampienkin rytmien ystävistä. Somerolla kuultiin yhtyeen esittämänä myös Baddingin kappaleita.


– Vain Yölintua seuraa samanlainen fanijoukko ja ihmismassa kerääntyy lavan eteen, eikä sekään yllä samanlaiseen suosioon Komioiden kanssa, kertovat itsekin eri kokoonpanoissa soittavat Ilmari Tiainen ja Tuukka Nummila.

Vuodesta 2017 soittaneet Komiat on valittu yleisöäänestyksellä Vuoden tanssiorkesteriksi kuutena vuonna peräkkäin. Komiat ovat osanneet hyödyntää somea ja etenkin TikTokia. Yhtye saa liikkeelle nuoret, joita harvemmin nähdään lavatansseissa.