Marjaana Murto on laittanut esille kirjaston Parvigalleriaan vahvoja värejä, kasvojen silhuetteja, planeettoja. Kuu hohtaa eri sävyissä.
– Aluksi minulla ei ollut kokonaisuutta mielessä. Ei tahtonut syntyä mitään. Mutta sisälläni oli kuin tulivuori, että pitää maalata jotain. Lähdin väreistä. Jotkut niistä ”räjähtivät”. Maalasin aluksi tulivuoria, kertoo Marjaana Murto näyttelynsä taulujen synnystä.
Pikkuhiljaa linja alkoi selkeytyä: päällimmäisenä ovat ihmisyys ja kohtaamiset.
– Planeetat ovat symboleita. Kuin ihmiset kaukana toisistaan, joskus erillään, toisinaan lähestyvät toisiaan. Minkälaisia kohtaamiset ovat ja miten eri puolilla maailmaa voi tapahtua, vaikkapa sama uusi keksintö. Olemme jollain lailla yhtä kaikki.
Näyttelyn nimi on Yksin yhdessä erillään.
– Toiminta lähtee yhdestä pisteestä. Se voi olla vaikka hiljaisuus. Asia voi pysyä pienenä, se voi laajeta. Suuret asiat ovat usein hyvin yksinkertaisia, filosofoi Murto.
Marjaana Murto sanoo, että hänen tauluihinsa värit syntyvät tunteista ja joskus ne ovat symboleita.
– Kun maalaan, niin katson, miten väri vaikuttaa minuun, mitä se antaa minulle ja miten se minuun resonoi. Maalaan tehden ja katsellen, mitä syntyy.
Murto sanoo, ettei tauluja tarvitse selittää puhki.
– Kun katsoo kuvaa, niin pohtii vaan, mitä se minulle merkitsee. Se ei ole vaarallista, jos katsoja ei sillä hetkellä koe mitään.
Piirtäminen on kuulunut Murron harrastuksiin lapsuudesta saakka.
– Kotona minulle annettiin paperia ja kyniä; piirtää sai. Mutta kyllä minut innostivat kuvaamataidon pariin hyvät ja kannustavat opettajat Someron yhteiskoulussa, tokaisee Murto, joka asui lapsuuttaan ja nuoruuttaan Lahosten perheessä Someron Kaislarannassa.
Hän antaa kiitoksen Annikki Arola-Anttilalle ja Leena Mattilalle.
– Someron yhteiskoulussa sai tehdä, ei kielletty. No, kerran kiellettiin. Opettaja Irja Pulkkinen sanoi minulle, että ”Nyt et tee yhtään näytelmää. Luet englantia, jotta pääset ylioppilaaksi.” Pääsin ylioppilaaksi, mutta kyllä me teimme näytelmänkin, nauraa Murto, joka kirjoitti ylioppilaaksi Someron Yhteiskoulusta vuonna 1960.
Hän valmistui kuvaamataidon opettajaksi 1964 ja aloitti työt uudessa Vuosaaren koulussa 1965. Hän vei sinne oppilaille Somerolla saamiaan oppeja.
– Opettaja tukee oppilasta ja avaa hänelle mahdollisuuksia. Nostaa, kannattelee, vie eteenpäin, opettaa luottamaan itseensä. Joskus on äitinä: toruu, tukee, kuuntelee, lohduttaa. Opettaja tykkää oppilaista, ja mikä on tykätessä, sillä nuoret ovat ihania.
Marjaana Murto teki taidetta työn ohella. Ruuhkavuosina se jäi vähemmälle.
– 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa tuli sellainen tunne, että tarttis tehdä jotain itsekin. Lähdin opiskelemaan työväenopistoon kuvanveistoa.
Kuvanveisto oli päällimmäisenä kymmenisen vuotta, sitten alkoi kiinnostaa piirtäminen ja 1990-luvun puolivälissä maalaaminen. Keramiikka on pysynyt rinnalla.
– Haluan löytää jotain omaa. Ei riitä, että osaa tekniikoita. Kyllä taiteilijalla on oltava jotain sanottavaa, toteaa Murto.
– Taide ei ole vain heitä varten, jotka osaavat vaikkapa piirtää tai soittaa. Taide kuuluu kaikille. Ei tarvitse osata. Ja sitä paitsi tehdessään oppii. Harrastamalla voi ilmaista itseään ja nostaa esiin asioita.
Hän on huomannut opettajana, miten paljon ihmiselle merkitsee, että hän saa itse aikaan jotain konkreettista.
– Voi sanoa, että minä olen tämän omin käsin tehnyt. Ja kun onnistuu, ihmettelee, minäkö tämän tein.
Eläkkeellä Marjaana Murto on ruvennut opettamaan aikuisia.
– Aikuiset tarvitsevat samalla tavalla tukea kuin lapset ja nuoretkin.
Marjaana Murto etsii Somerolta itselleen taloa, jossa olisi tilaa ja valoa maalata ja jossa voisi pitää kursseja muille.
– Ensin pitää saada Kosken talo myytyä.
