Olen muuttanut tähänastisen elämäni aikana lähemmäs 20 kertaa. On siis selvää, että olen huono asettumaan aloilleni. Asuntoni ovat olleet lähinnä paikkoja, joissa säilytän tavarani ja käyn nukkumassa.
En ole tehnyt remonttia, en suunnitellut taloni huonejärjestystä tai valinnut materiaaleja. En ole astellut vastavalmistuneen talon ovista sisään. En ole koskaan halunnut omistaa mitään, en edes kotia. Olen halunnut olla vapaa pakkaamaan tavarani ja vaihtamaan maisemaa, kun sen aika on tullut. Muutaman kerran olen ostamista harkinnut, mutta päätynyt taas elämään vapaudenkaipuutani kuunnellen.
Kulkurisyndroomaan liittyy kaiketi vahvasti juurettomuus. En tunne olevani oikein mistään kotoisin. Palatessani lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkiin Somerolle asumaan reilu vuosi sitten, en kokenut suuria tunteita kotiinpaluusta. Se ei haittaa, sillä olen oppinut suhtautumaan muuttamiseen uteliaasti. Osaan yleensä solahtaa uuteen ympäristöön melko kivuttomasti.
Tällä kertaa muutto sai minut kuitenkin tekemään päätöksen omistusasunnon hankinnasta. Päädyin ostamaan asunnon, sillä Someron vuokratasoa hetken seurattuani totesin, että sillä saralla vallitsee samanlaiset villinlännen lait kuin kaupungin liikennekulttuurissakin.
Uusi koti löytyi ja sinne oli tehtävä pientä remonttia. Pääsin valitsemaan värejä, materiaaleja ja listoja. Kodista tuli piirun verran enemmän kuin tavaroiden säilytyspaikka. Remontin tekivät ammattilaiset, pidin lusikkani poissa sopasta. Muuttoauto kaartoi pihaan juuri kun viimeiset vedot maalipensselillä oli vedetty. Tyypillinen remontti siis, valmistuminen jäi viime tippaan ja muutama asia vielä puuttumaan.
Ei ole ollut aivan helppoa luopua omasta periaatteestaan omistamisen suhteen. Alkuun tuntui kuin raskas pallo olisi roikkunut jalassa kiinni. Toisille tunteen aiheuttaa puoliso, minulle asunto. Molemmista saattaa olla yhtä vaikeaa päästä eroon.
Ihmiset vakuuttelevat, että omistusasunto on hyvä sijoitus. Onko se sitä Somerolla, en tiedä vielä. En tiedä sitäkään, kuinka kauan täällä tulemme viihtymään. Elämä kuljettaa ja kulkuria vielä vähän tiuhempaan tahtiin.
Saan kaikesta huolimatta olla kiitollinen. Minulle on aina löytynyt katto pään päälle, toisin kuin vaikkapa entisaikojen kiertolaisille tai nykypäivän kodittomille. Vaikka ei aina olisi kuin kotonaan, saa ainakin olla asunnon tuomassa turvassa.
Kira Kauppi
toimittaja