SPR:n Nälkäpäiväkerääjien joukossa ahkeroi Elvi Ainalinpää. Suomen Punaisen Ristin Someron osastosta kerrottiin, että hän on heidän joukkonsa iäkkäin kerääjä kautta aikain.
94-vuotias Ainalinpää haki kaupalta tuolin allensa säästyäkseen seisomiselta. Hän oli luvannut olla auttamassa parin tunnin ajan.
– Olen ennenkin ollut kerääjänä. Mikäs tässä on ollessa, tokaisi Ainalinpää hymy huulilla.
Hän kannusti kansalaisia antamaan roponsa keräykseen, sillä pienelläkin summalla voi auttaa hädässä olevia.
– Keräys on tarpeellinen, tuttu ja turvallinen. Nälkäpäiväkeräystä on tehty kymmeniä vuosia, tuumi Ainalinpää.
Nälkäpäivänä kerätään lahjoituksia katastrofirahastoon. He, jotka tarvitsevat apua hädän hetkellä, saavat tätä kautta ruokaa, vettä, suojaa ja terveydenhoitoa maailmalla ja Suomessa.
Juuri nyt apua tarvitaan erityisesti Gazassa ja Afganistanin maanjäristysalueella.
Suomen Punaisen Ristin kenttäsairaalassa Gazassa hoidetaan muun muassa synnyttäviä äitejä ja pelastetaan hengenvaarallisesti haavoittuneita. Afganistanissa elokuun lopussa tapahtunut maanjäristys on aiheuttanut mittavaa tuhoa. Siellä SPR antaa apuaan.
Kriisin kohdanneita autetaan myös Suomessa. Viime vuosina katastrofirahastosta on autettu kotimaan äkillisissä onnettomuuksissa tai häiriötilanteissa keskimäärin useammin kuin kolme kertaa viikossa. Työtä tehdään viranomaisten tukena.
